Ensimmäinen sairasloma uupumisoireiden takia

Ensimmäinen sairaslomani tuli neljän kuukauden työskentelyn jälkeen. Hakeuduin lääkäriin kumppanini pyynnöstä, hän oli huolestunut minun itkukohtauksistani ja nuupahtaneesta olomuodosta. En oikein itse saanut otetta epämääräisestä olostani tai siitä, mikä minua vaivasi. Vointini sanallistaminen tuntui haasteelliselta. Olisinkin varmasti lykännyt lääkäriin menoa vielä pidemmälle, sillä epäilin valittavani turhasta. En myöskään ollut varma, mitä hyötyä siitä olisi, auttaisiko lääkärillä käynti ja muuttaisiko se tilannettani mihinkään suuntaan.

Minulle ei ollut tyypillistä pitää sairaslomaa ja olla poissa töistä. Aikaisemmissa työpaikoissa olin hyvin harvoin ollut saikulla ja ajattelumaailmani mukaisesti siihen johtaneiden syiden tuli olla helposti todennettavissa. Tyyppiä 40 asteen kuume, iso avohaava tai katkennut jalka. Nyt saatoin jopa ”toivoa” sattuvani osalliseksi johonkin tapaturmaan, sillä tämäkin oli mielessäni hyväksyttävämpi syy sairaslomalle ja oikeuttaisi kaipaamaani taukoa. Ja niin sairasta kuin se olikin, työsuhteen edetessä jopa mietin valehtelevani vakavasta sairastumisesta esimerkiksi, että minulta olisi löytynyt kasvain tai, että joutuisin elinsiirtoon. Tällaisen verukkeen turvin ajattelin, että minun olisi hyväksyttävämpää ja helpompaa irtisanoutua, exit plan. Jälkikäteen ajateltuna tämä on absurdia ja oikeastaan hyvinkin surullista. Näin paljon olen pelännyt vallitsevaa tilannetta, pysähtymistä ja uupumisen myöntämistä, sillä se oli silloisessa mielessäni pahinta epäonnistumista mitä voi olla.

Lääkäristä melatoniinia unettomuuteen

Unettomuus oli yksi uupumisoireistani.

Ilmoitin esimiehelle lääkäriin menosta käyntiä edeltävänä päivänä. Meillä oli aikaisemmin sinä päivänä ollut videopuhelu, joten esimies vastasi sähköpostiini yllättyneesti, että miksi, olinko muka kipeä. En ollut kuulemma näyttänyt kipeältä, ”sick”. Tietyllä tavalla minulla oli tunne siitä, että teen jotain väärää ja toimin selän takana mennessäni lääkäriin. Olin myös useaan otteeseen saanut kuulla siitä, kuinka hän ja tiimiläiset kokevat kovaa stressiä ja heidän tuli tehdä kipeänäkin töitä, koska töitä oli niin paljon. Sanattomasti tuotiin esiin sitä, että myös minun kuului käyttäytyä samalla tavalla ja olla olematta töistä pois. Erityisesti, koska tein etänä töitä, pidin kynnystä sairasloman pitämiselle hyvin korkeana. Pienessä flunssassa voisi hyvin tehdä kotoa käsin.

Koska työpaikkani ei sijainnut Suomessa eikä työnantaja ollut suomalainen, en kuulunut suomalaisen työterveyshuollon piiriin. Työ tarjosi kuitenkin kattavan terveysvakuutuksen, joka korvasi minulle missä päin maailmaa tapahtuvan hoidon ja siitä aiheutuvat kustannukset. Vakuutuksen turvin menin Terveystalon yleislääkärin paikkeille. Lääkäri valikoitui satunnaisesti vapaiden aikojen perusteella ja mahdollisesti toinen lääkäri olisi arvioinut tilannetta toisin. Yleislääkärin sijasta minun olisi heti kannattanut hakeutua työterveyshuoltoon perehtyneeseen lääkäriin. Uskon myös, että mitä tutumpi lääkäri ja mitä enemmän hänellä on potilaskokemusta juuri sinun tapauksestasi, sen varmemmin luotettavaa ja tuloksellista hoitoa potilas voi saada. Jos mahdollista, suosisinkin käyntiä jo ennestään tutulla lääkärillä.

Käynnin syy: Orastava työuupumus, joka vaikeutuu viikko viikolta ja saadakseni tämän hallintaan tarvitsen sairaslomaa.

Lääkärissä kerroin työtilanteestani ja herkistyin tuodessani esiin sen, että kumppanini oli kannustanut minut sinne ja oli minusta huolissaan. Minulle ei tuolloin ollut tavanomaista kertoa asioistani ja omien tuntemusten sanallistaminen oli uutta. Tottumuksesta tyydyin vähättelemään tilannettani, ja lääkäri arvioi oloni kohenevan pelkästään työmäärää vähentämällä. Lääkäri patistikin minua järjestelmään työtäni esimiehen kanssa ja uskoin hänen sanoihinsa sen helppoudesta.

Olen ymmärtänyt, että suomalaisessa työterveyshuollossa käytetään hyväksi ns. kolminkantakeskusteluja työuupumistapauksissa. Terveydenhuollon edustaja on siten mukana työntekijän ja työnantajan välisissä työn uudelleen järjestämiskeskusteluissa ja tarjoaa avuksi lääketieteellistä näkökulmaa. Tulehtuneissa tilanteissa olisikin ensiarvoisen tärkeää, että mukana olisi ulkopuolinen toimija, jonka ensisijainen tarkoitus on hyvinvoinnin lisääminen. Sitä en tiedä, kuinka yleisesti tämä työpaikoilla on käytössä ja, minkälainen käytännön vaikuttavuus tällä on. En kuulunut näiden järjestelyiden piiriin, joten lääkäri totesi minulle onnea matkaan keskusteluissa esimiehen kanssa ja poistuin vastaanotolta viikon sairaslomatodistuksen kanssa. Olin saanut sairaslomaa insomniaan ja lääkkeeksi melatoniinia.

Tässä kohtaa olin tyytyväinen siihen, että olin käynyt lääkärissä. Pelkoni ei käynyt toteen siitä, että minua ei otettaisi tosissaan ja käynti olisi turha. Samalla sain varmistuksen sille, että syytä suurempaan huoleen ei ole. Käyttäisin viikon sairaslomani lääkärin sanojen mukaisesti täysilepoon ja sitten olisin taas elämäni kunnossa.

Vaihtelevia tunteita sairaslomalla

Sairaslomalla tunteeni kuohuivat.

Lähetin sairaslomatodistuksen skannattuna esimiehelle ja tämän esimiehelle saamieni ohjeiden mukaisesti. Molemmat kuittasivat asian, esimies jopa toivotti paranemisia, mikä johtui siitä, että samassa viestiketjussa oli hänen esimiehensä. Tämä paljasti minulle jotain oleellista: mikäli sinulla on esimiehesi kanssa ongelmia, ole yhteydessä esimiehesi esimieheen. Sairasloman jälkeen ja viestiketjujen ollessa enää tiimin välisiä, saisin kuulla epäilyjä siitä, että kipeyden sijasta olin tosiallisesti vain laiska, enkä halunnut tehdä yhtä paljon töitä kuin muut. 

Sairasloman aikana tunteeni heittivät vuoristorataa häpeän ja helpotuksen välillä. Ensi töikseni muutin sähköpostista tulevat ilmoitukset äänettömiksi ja poistin koko sähköpostisovelluksen puhelimestani lopullisesti. Halusin olla viikon ajan täysin tietämätön sähköpostini sisällöstä. Alkuun minua vaivasi huono omatunto siitä, että en voi tehdä töitä ja joudun pitämään sairaslomaa. Tämän jälkeen toimettomuus alkoi hiertämään, voinko tosiaan olla tekemättä mitään, onko tämä sallittua? Ajattelin työmääräni kaatuvan sen viikon ajalta muiden niskaan ja koin huonommuuden tunnetta. Häpesin sitäkin, että olin sairaslomalla unettomuuden takia. Eihän se ole edes varsinainen ”sairaus” tai stressistä johtuvista oireistani se päällimmäisin. En tiennyt miten vastaisin, jos joku kysyisi minulta syitä poissaolooni. Viikon lopulla aloin tottua ja pitää siitä, että sai vain olla. Täyslepo tuntui taivaan lahjalta. Minulla ei ollut kiirettä minnekään, eikä minun tarvinnut selata sähköposteja ja istua tietokoneen edessä koko päivää. Onnistuin pitkästä aikaa rauhoittumaan ja, vaikka se kesti vain pienen ajan, olin siitä iloinen. Viikon lopulla rauhattomuuteni lisääntyi ja aloin huolestumaan töihin paluusta. Viikko tuntui menneen liian nopeasti ja, vaikka olinkin saanut latailtuja akkuja, pelkäsin, ettei se riittäisi. 

Takaisin töihin

Sairasloman jälkeen tilanne oli
takaisin lähtöpisteessään.

Sairasloman jälkeen palasin töiden pariin ja lääkärin ohjeiden mukaisesti, ensitöikseni kerroin esimiehelle, että meidän tulisi keskustella työn järjestelyyn liittyvistä asioista. Varasin kalenterista videopuheluajan hänen toiveidensa mukaisesti muutaman päivän päähän. Ajankohdan lähestyessä esimies perui ajan ja siirsi eteenpäin. Tämä toistui moneen otteeseen. Olemme lopulta pitäneet keskustelun reilu kuukautta myöhemmin ja keskustelun aiheeksi on muuttunut silloista työprojektia koskevat ”kiireellisemmät” asiat. Jäin siihen käsitykseen, että pitäisimme työn järjestelyihin liittyvän keskustelun sitten, kun saavun fyysisesti työpaikalle. Ei tarvitse paljoa arvailla sitä, tapahtuiko tätä keskustelua ikinä.

Poissaoloni jälkeisenä viikkona kaduin sitä, että olin ollut viikon tekemättä mitään. Sinä viikkona minulla oli kahden viikon edestä töitä ja, jos mahdollista, oloni oli pahempi kuin ennen sairaslomaa. Tällöin päätin, että saikut olivat nyt saikutettu ja vaihdoin uuden vaihteen päälle. Päätin keskittyä vain töihin ja työntekoon, kaikki muu olisi toisarvoista.

Kuulluksi tulemisesta 

Jälkeenpäin olen pohtinut sitä, olisinko saanut erilaisen päätöksen toiselta lääkäriltä. Nyt minun oireidenkirjostani keskityttiin lähinnä vain unettomuuteen ja sivuutettiin muut oireet kuten vatsakivut, ruokahaluttomuus ja tunteiden ailahtelu. Jossain määrin en siten tullutkaan täysin kuulluksi ja kokemaani stressiä vähäteltiin. Samaten tartuttiin siihen, että terveydelliset oireeni helpottaisivat siinä vaiheessa, kun keskustelisin asiasta esimiehen kanssa. Virheen tein siinä, etten lääkärissä käydessäni tuonut tarpeeksi painokkaasti esiin sitä, että todellisuudessahan olin jo useampaankin otteeseen keskustellut esimiehelleni, että työmäärää oli liikaa. Jokaisella kerralla esimies totesi ymmärtävänsä ja muisti asian jonkin aikaa, kunnes työmäärä taas ylitti sovitun määrän.

En vielä tässä vaiheessa ollut ymmärtänyt sitä, että esimies käsitti tällaisen käytöksen arvosteluna häntä kohtaan. Hänen maailmassaan alaiset eivät saa kritisoida esimiestä, joka on jalustalle nostetussa asemassa, hierarkiassa korkeammalla. Esimies käänsikin asian niin päin, että minä olin huono työntekijä, joka ei yltänyt vaatimuksiin. Siinä vaiheessa, kun olen toistuvasti pyrkinyt saamaan muutosta työmäärään ja ymmärtänyt tämän valuvan kuuroille korville, olen todennut yrittämisen olevan yhtä tyhjän kanssa. Yksinkertaisuudessaan: maailma (ml. työelämä) on pullollaan hankalia ihmisiä, joiden kanssa yhteistyö on haastavaa ja asioista sopiminen liki mahdotonta. Tämä ei ole sinun vikasi.

Työuupumistapausten hoitokäytännöissä
on vielä parannettavaa.

Myös tulevat kokemukseni ja kohtaamiseni terveydenhuollon toimijoiden kanssa tulivat vahvistamaan käsitystäni siitä, että tulisin usein tuntemaan tulevani sivuutetuksi kertoessani huonohkon vointini ja työn vaatimusten välisestä yhteydestä. Terveydenhuollossa keskeistä on yksilön diagnosoiminen ja sen mukaisten oireiden hoitaminen. Koska työuupumus ei ole lääketieteellinen diagnoosi, hoitoa ei kohdisteta työuupumukseen sinänsä, vaan sen mahdollisiin liitännäisoireisiin. Keskittyminen ohjataan diagnoosin mukaisiin tarpeisiin, mikä heikentää taustalla vaikuttavan kokonaiskuvan näkemistä. Tämä ei mielestäni ole kovin kokonaisvaltaista eikä siinä oteta tarpeeksi huomioon ihmistä psyko-fyysis-sosiaalisena kokonaisuutena. Yksilö kun ei ikinä toimi tyhjiöstä käsin, vaan on osa erinäisiä yhteisöjä ja kulttuureja. 

Kannustan hakemaan apua matalalla kynnyksellä. Työuupumusta epäillessä ja epämääräisistä työperäisistä oireista kärsittäessä suosittelen varautumaan lääkärillä käyntiin muistilehtiön kera. Kirjaa siihen asioita, joista haluat kertoa ja listaa havaitsemiasi oireita. Näin pysyt paremmin raiteilla, vaikka avunantaja pyrkisikin ohjaamaan keskustelua sinun kannaltasi epäolennaiseen suuntaan. Tämä vähentää kuulematta potilasta tehtyjä diagnooseja ja parantaa mahdollisuuksiasi saada sinulle kuuluvaa hoitoa. 

Loppuun totean vielä sen, että kaikki tämä tapahtui koronapandemian aikana. Tässä kontekstissa pidän entistä absurdimpana sitä, että sairasloman pitäminen nähtiin niin negatiivisesti. Mielestäni jo se paljastaa työpaikasta paljon – oli sitten poikkeusajat tai uudet normaalit. Koronan leviämistä estävät toimenpiteet ja siitä aiheutuneet rajoitustoimet olivat käsittääkseni olemassa sitä varten, että terveys haluttiin asettaa etusijalle. Kenties minunkin olisi ollut hyväksyttävämpää olla pois, jos olisin todennut epäileväni koronatartuntaa ja pitäväni sairaslomaa siksi, että haluan estää muiden tartuttamisen, ruudunkin välityksellä.

Jälkeenpäin viisastuneena kiinnittäisin sairasloma-asioissa seuraaviin asioihin huomiota:

• Sairasloman pitäminen on työntekijän oikeus. Sillä ei ole merkitystä mitä muut asiasta ajattelevat, kyseessä on sinun oikeutesi.
• Älä etätyöskentele sairaana. Loppuviimein kyse on sinun hyvinvoinnistasi ja sen arvostamisesta.
• Sairaslomalla saa nauraa! Miksi et saisi tuntea itseäsi iloiseksi ja nauttia siitä, ettet silloin ole töiden käytettävissä?  
• Lopeta itsesi vähätteleminen! Lääkärillä käydessä tästä ei ole mitään apua, ota avuksi muistilappu ja kerro rehellisesti oireistasi. Lääkäri on siellä potilasta varten.
• Sinä tunnet itsesi parhaiten - luota siihen. Muista, että myös lääkäri on ihminen, joka tarkastelee tilannetta omista lähtökohdista käsin.