Mitä diagnoosin jälkeen tapahtui?
Se, että sain lääketieteellisen diagnoosin, ei vielä muuttanut tilannettani ulkoisesti mitenkään: työpaikalla tästä kaikesta oltiin pimennossa. Siellä elettiin käsityksessä, että lomaani on vielä viikon verran jäljellä ja, että tämän jälkeen palaan toimistolle. Siellä ei tiedetty mitään siitä, että olin takaisin Suomessa, saati siitä, että olin romahtanut henkisesti. Pelkkä ajatuskin työpaikalle ilmoittamisesta sai minut valtavan ahdistuneeksi ja stressin valtaan. Olisi tehnyt mieli vain olla kertomatta, heittää tietokone ja puhelin pois ja kadota maan alle. Jättäisin ilmoittamatta enkä palaisi töihin, kyllä ihmettely varmasti jonkin ajan kuluttua loppuisi. Alunperinhän (luikkiessani vähin äänin häntä koipien välissä Aasiasta takaisin Suomeen) olin ajatellut vain irtisanoutuvani. Lähetän sähköpostin ja totean, että minä lopetan. End of story. Nyt minulla oli kuitenkin puolentoista kuukauden sairaslomatodistus käsissäni, mitä voisin hyvin hyödyntää. Työsuhdettani olisi jäljellä enää kolmisen kuukautta, joten voisin hyvin olla alkuun tuon puolitoista kuukautta sairaslomalla ja tarkastella sitten tilannetta uudestaan. Työ oli kuitenkin merkittävä syy sille, miksi olin sairastunut.
Psykoosidiagnoosin saaminen ei muuttanut sitä faktaa, että olin edelleen työsuhteessa. |
Tilanteestani ilmoittaminen oli minulle hyvin haastavaa, olen voinut pahoin kirjoittaessani asiasta sähköpostia, ja sydämeni on jättänyt lyönnin välistä painaessani Lähetä. Minua ahdisti sekin, että ilmoitus tuli lähettää valtavalle määrälle henkilöitä. Esimiehelle, esimiehen esimiehelle, hr-kontaktille, rekrytoineelle taholle, rahoittajalle… Nyt se olisi yleistä tietoa, että minä paitsi poistuin maasta omin päin, olin myös mielisairas ja sairastunut psykoosiin. Todellisuus löi vasten kasvoja, enkä ole varmaan ikinä hävennyt yhtä paljon. Mitä minusta nyt ajateltiin? Pelkäsin myös saavani kuulla kunniani, ja vastaanottavani kuittailuja siitä, miten epäammattimaisesti olin toiminut. Jättää nyt tuolla tavalla työpaikka taakseen kenellekään mitään ilmoittamatta. Lähetettyäni sähköpostin suljin tietokoneen niin nopeasti kuin pystyin ja tasailin pulssia.
En pystynyt tarkistamaan sähköpostia vielä seuraavanakaan
päivänä ja senkin jälkeen pyysin kumppaniani lukemaan viestin ennen minua. Siinä
ei kuulemma ollut mitään pelättävää, joten uskaltauduin lukemaan viestin
itsekin. Ensinnäkin esimies oli viimein tiputettu viestiketjusta pois, hän ei
olisi työsuhteessani enää millään muotoa tekemisissä. En tiedä mitä oikein olin
kuvitellut, mutta saamani vastaukset olivat hyvinkin asiallisia. Pahoiteltiin
sitä, että tilanne oli eskaloitunut niin pahaksi ja oltiin iloisia siitä, että
olin päässyt turvallisesti Suomeen. Sairaslomaani suhtauduttiin hyvin suopeasti
ja välitettiin ymmärrystä siitä, mikäli sairasloma jatkuisi. Minulle
toivoteltiin paranemista ja sovimme, että pitäisimme tilanteestani briiffaavan videopuhelun
oloni kohentuessa. Alustava ajankohta tapaamiselle olisi kuukauden kuluttua.
Virtuaalitapaaminen
Videopuhelun ajankohdan lähestyessä tunsin ahdistuksenikin
lisääntyvän. Miten kertoisin kokemastani hermoromahduksesta? Osaanko enää
puhua englantia? Mitä pukisin päälleni, olisiko punainen paita turhan
hyökkäävä? Onko silmissäni hullun kiilto? Minua jännitti se, miten minuun
suhtauduttaisiin ja näkisinkö osanottajissa vaivaantuneisuutta. Yritin
ajatella, että olemme kaikki aikuisia ihmisiä ja minuun varmasti suhtaudutaan
asiallisesti. Ei mielen sairastuminen ole millään tavalla hävettävämpää kuin
vaikkapa sairastuminen hengitystieinfektioon, eihän?
Videopuhelimitse järjestettyyn tapaamiseen osallistui
lisäkseni kaksi johtotason henkilöä sekä rekrytoineen organisaation
yhteyshenkilö, joka toimi keskustelun puheenjohtajana. Keskustelussa käytiin
lävitse nykyistä vointiani, työstä johtuneita tekijöitä sairastumiselleni sekä
mahdollista jatkamistani. Olin saanut kerättyä voimiani ja selkeytettyä
ajatuksiani kuukaudessa sen verran, että ymmärsin paremmin niitä työhön
liittyviä tekijöitä, mitkä olivat ajaneet minut voimaan niin huonosti. Toin
osaltani esiin työtehtävien määrään, ennakoitavuuteen ja palautukseen liittyvää
kuormitusta sekä sitä, miten olin kokenut vuorovaikutuksen esimiehen kanssa
alusta saakka hyvin haasteellisena. Keskustelun puheenjohtaja kirjoitti tapaamisesta
pöytäkirjan, joka piti sisällään kertomani asiat ja se jaettiin keskusteluun
osallistuneiden kesken tapaamisen päätyttyä.
Tapaamisen loppupuolella tuotiin esiin myös se, että minun
työsuhteelleni luvattiin jatkoa. Saisin toisen vuoden lisää, jos vain haluan.
Tämä ei innostanut minua, mutten heti tyrmännyt sitä, vaan sanoin miettiväni ja
palaavani asiaan. Huolimatta siitä, että itsetuntoni oli työsuhteen aikana
murentunut pieniksi paloiksi, jollain tasolla edelleen tiesin sen tosiasian,
että olin suoriutunut töistäni hyvin: kädenjälkeni on ollut jopa
liiankin laadukasta ja suhtautuminen tehtäviin turhankin tunnollista. Silti
minut valtasi epäilys siitä, että sopimustani jatkettaisiin vain säälistä. Kokiko
työnantajaosapuoli huonoa omatuntoa tilanteestani?
Sairasloma jatkuu
Pian tämän jälkeen minulla oli psykiatrin
uudelleenarviointi, joka päätyi siihen, että ensimmäistä puolentoista kuukauden
mittaista sairaslomaani jatkettiin vielä toisella saman mittaisella. Psykiatrin
arvioin mukaan työkykyni oli edelleen alhainen ja riski vointini huononemiselle
olisi merkittävä, mikäli palaisin töihin. Samaten se, että työnantajani oli
ulkomaalainen, sysäsi minut tavanomaisten työterveyshuollon turvaverkkojen
ulkopuolelle. Jo pelkästään työnantajan kanssa käyty virtuaalitapaaminen oli
paljastanut minulle, kuinka kuormitusherkkä olinkaan, sillä sen jälkeen minulla
oli monen päivän ajan veto tyystin pois. En olisi vielä valmis yhtään enempään
ja tästä olimme lääkärin kanssa yksimielisiä.
Tämä tarkoitti sitä, että sairaslomani piteni lopulta kolmen
kuukauden mittaiseksi ja täten koko loppu työsuhteeni kului poissaolleena.
Ilmoitin asiasta työnantajalle ja samalla kerroin tulleeni siihen päätökseen,
että työsuhteeni päättyisi sairasloman jälkeen, enkä lähtisi uusimaan
sopimustani.
Ääni kellossa muuttuu
Kerrottuani, etten enää jatkaisi työsuhdettani, työnantajan
suhtautuminen minuun muuttui. En olisi heille enää millään tavalla hyödyllinen,
vaan lähinnä kiusallinen esimerkki siitä, miten organisaatiossa kaikki eivät
voikaan hyvin. Yhteydenpito työpaikalta päättyi ja rekrytoivan organisaation
sävy minua kohtaan muuttui hyvin kylmäksi. Koska nyt oli selvää se, että
työsuhteeni ei enää jatkuisi, minun tuli alkaa hoitamaan exit-strategian
mukaisia lopetusjärjestelyitä, joihin kuului muun muassa laskelmia
vuosilomapäivien jäljelle jääneestä määrästä, yhteenvetoja menneistä työaikataulukoista
sekä erinäisiä loppuraportteja. Tehtävää oli paljon ja ne tuli saada valmiiksi
ennen työsuhteen päättymistä. Lisäksi minun piti lähettää saamani
lääkärintodistukset englanniksi käännettyinä, mikä on totta kai luonnollista
työnantajan ollessa kansainvälinen. Koska hoitotahoni oli julkiselta puolelta,
voin kertoa, että todistusten käännösten saaminen ei ollut kovinkaan nopeaa tai
yksiselitteistä.
Ilmoitettuani, että en jatka työsopimustani, minut jätettiin oman onneni nojaan. |
Exit-strategian mukaisia dokumentteja oli valtava määrä, ja olinkin tuolloin rekrytoineen organisaatioon yhteydessä enemmän kuin missään vaiheessa koko työsuhdettani selvittääkseni oikeat strategian mukaiset tavat toimia. Koska olin tekemisissä ison kansainvälisen organisaation kanssa, tiedon saamista ja oikeita raporttipohjia luonnehti byrokraattisuus. Allekirjoituksia tarvitsi sieltä täältä eri dokumentteihin ja minua piti kiireellisenä kymmenien muistutussähköpostien lähettely asian tiimoilta. Milloin joku oli vuosilomalla, milloin sähköpostit ajautuivat roskapostiin. Tähän kaikkeen on tuhriintunut lukemattomia tunteja. Minun haluttiin hoitavan raportit ja eri dokumentit mahdollisimman pian, mutta tuntui, että sen jälkeen, kun olin hoitanut osuuteni, työnantajapuolelle hoidetut raportit olivatkin vähäpätöisiä ja merkityksettömiä papereita, joihin heillä ei ollut aikaa tai intressiä antaa omaa panostaan.
Aikaisemmin kertomassani virtuaalitapaamisessa olin saanut työnantajaosapuolen
puheiden perusteella sen kuvan, että tilanteestani oltiin pahoillaan ja, että
saisin tukea myös exit-strategian mukaisiin loppujärjestelyihin. Tämä
osoittautuikin sitten tyystin pelkäksi sanahelinäksi. Tiedän, että minulta
olisi jäänyt suurikin määrä saatavia saamatta, jos minulla ei olisi ollut ohjia
käsissä enkä olisi itse ollut aktiivinen asian suhteen. Tavallaanhan tässä ei
ole mitään uutta: työelämässä ja elämässä on pakko olla oman elämänsä herra, ei
kukaan muukaan sinun asioitasi voi hoitaa. Pidän kuitenkin kyseenalaisena sitä,
että tämä kaikki on tapahtunut sairaslomalla ja työnantajan taholta on
pidetty jollain tapaa itsestään selvänä sitä, että työntekijältä löytyy aikaa
ja voimavaroja lähteä tällaiseen rumbaan, onhan hän sairaslomalla. Tässä
ei mielestäni organisaation tasolta tultu yhtään vastaan eikä ymmärretty sitä,
kuinka huonossa hapessa olinkaan. Onko tosiaan niin, että tämän kaltaisia
hallinnollisia asioita tulee hoitaa sairaslomankin aikana?
Muistan hyvin, kuinka uuvuttavalta tämä kaikkinensa tuntui
ja olen monet kerrat ollut heittämässä hanskoja tiskiin. Viimeisen palkanmaksun
jälkeen, olen huokaissut helpotuksesta ja voinut viimein irtaantua työsuhteesta
ja alkaa oikeasti toipumaan. Tässä kaikessa oli kuitenkin se hyvä puoli, että
se osaltaan vahvisti sitä, että olin tehnyt oikean päätöksen sen suhteen, etten
enää jatkaisi kyseisessä organisaatiossa työskentelyä. Se vahvisti käsitystäni
siitä, että organisaation työhyvinvoinnilliset käytännöt olivat hyvinkin
olemattomat ja, ettei sairastuminen loppu viimein ollut mikään ihmekään.
Eri käytännöt suomalaisen työnantajan palveluksessa?
Oletan ja toivon, että kokemukseni on siinä mielessä ollut
eriävä tavanomaisista työuupumistapauksista, siksi, että en ole kuulunut
suomalaisen työterveyshuollon piiriin. Ymmärtääkseni näinkin vakavissa
romahduksissa terveydenhuollon toimija, esimerkiksi työterveyshoitaja tai
-psykologi, voi toimia työntekijän ja työnantajan välisissä keskusteluissa
ikään kuin kolmantena osapuolena. Rooliksi jää sen varmistaminen, ettei
työntekijän terveys vaarannu enempää. Työterveyden puolelta voidaan ottaa osaa
keskusteluihin työnantajan kanssa ja tuoda esimerkiksi esiin sairasloman
tärkeys työntekijän toipumiselle. Minulle aiheutui valtavasti lisästressiä
kertoessani diagnoosistani ja hoidon etenemisestä työnantajalle, tätä olisi
varmasti lieventänyt se, mikäli olisin saanut tukea työterveyshuollon
toimijalta.
En halunnut enää jatkaa työsuhdettani, enkä ole katunut päätöstäni missään vaiheessa. |
Minulle oli selvää se, että en enää jatkaisi tehtävässäni. En yksinkertaisesti halunnut. Tilanne oli eskaloitunut sen verran pahaksi, että kynnys jatkamiselle oli liian korkealla. Siinä mielessä toipumiseni lähti liikkeelle vasta sitten, kun olin ikään kuin tyhjän päällä. Usein työuupumistapauksissa suositaan sitä, että työtä järjestellään toimivammaksi ja akuutin sairasloman jälkeen töihin paluu toteutetaan asteittain esimerkiksi jatkamalla työntekoa alkuun osa-aikaisella otteella. Tämä on toipumista tukevaa ja vaatii osakseen ymmärrystä työnantajalta ja koko työyhteisöltä. Mikäli työoloissa ei tosiasiallisesti tapahdu tarpeeksi muutoksia, riski uupumisen toistumiselle on merkittävä.
Terveydelle ja sen menettämiselle ei mielestäni ole
hintalappua ja, siksi olen tietoisesti ollut kirjoittamatta työtehtäväni
palkkauksesta. Euromäärillä ei ollut minulle enää mitään merkitystä työsuhteen
loppuvaiheilla, jolloin vointini oli jo erittäin huono. Ei ollut merkitystä
sillä, olisinko saanut tonnin tai kymppitonnin. Epäterveestä työsuhteesta
kokonaan irtaantuminen voi monelle työuupuneelle olla mahdotonta juuri
taloudellisten tekijöiden takia, eikä uuden työpaikan etsimiselle välttämättä
jää aikaa, voimia tai resursseja. Siinä mielessä pidän itseäni onnekkaana,
ettei minun tarvinnut jatkaa tehtävässä vain siksi, että tulisin
taloudellisesti toimeen. Minulla ei myöskään ollut mikään kiire lähteä suin
päin uuteen työpaikkaan työsuhteen päätyttyä, vaan pystyin keskittymään vain ja
ainoastaan toipumiseen.
Kiinnittäisin tulevaisuudessa huomiota:
- Mitä muut minusta ajattelevat? on hyvin luonnollinen, mutta loppu viimein hyvinkin turha kysymys, joka vie vain energiaa. Vastaus nimittäin useimmiten on: ei mitään.
- Sairastuminen ei ole oma valinta. Eikä sitä siksi tarvitsisi hävetä lainkaan.
- Selvitä työterveyshuollon käytännöt työuupumistapauksissa etukäteen. Mistä, miten, mihin, kuka ja mitä.
- Kuuntele omia tarpeitasi äläkä vertaa itseäsi muihin! Toisille sopii työsuhteen jatkaminen tukena toipumiselle, toisille ainoa keino on työsuhteen päättäminen.
- Säästä rahaa hätävaraksi yllättävien tilanteiden varalle. Työuupuminen lukeutuu hyvinkin yllättäväksi tilanteeksi. Tämä antaa sinulle paremmin vapauksia tehdä tilanteesi kannalta tarvittavia päätöksiä.
Kommentit
Lähetä kommentti