Lähitöihin siirtyminen ei tuonutkaan pelastusta
Viimein koitti päivä, jolloin siirryin lähitöihin ja aloitin työskentelyn työpaikalla, toimistosta käsin. Muistan jännittäneeni toimistolle menoa ja tuntui samalta kuin se olisi ensimmäinen työpäiväni uudessa työpaikassa. Mieleni tuntui unohtaneen sen, että todellisuudessahan olin jo puoli vuotta paiskinut töitä kotoa käsin. Työpaikalta käsin työskentely oli uutta, työtehtävät ei. Minulle oli tärkeää antaa itsestäni hyvä ”ensivaikutelma”. Olin jäänyt etätyön myötä pitkälti ulkopuoliseksi työyhteisössä, joten näin lähitöihin siirtymisen hyvänä väylänä muuttaa tilanne. Halusin kuulua osaksi porukkaa ja koin tärkeäksi sen, että minusta pidettäisiin ja minut nähtäisiin asiantuntevana. Tilanne on tässä kohtaa kuitenkin ollut se, että olen kokenut oloni hyvin väsyneeksi ja motivaationi työtä kohtaan oli jo pidemmän aikaa ollut huimassa syöksykierteessä. En enää pitänyt tekemisiäni lainkaan merkityksellisenä ja jollain tapaa häpesin sitä, että koin olotilani niin huonoksi. Pelkäsin, että an