Ajauduin
burnouttiin työurani alussa, ensimmäisessä oikeassa oman alan työssäni
maisteriksi valmistumisen jälkeen. Työ vastasi paperilla käsityksiäni unelmatyöstä
ja tehtävä herättikin minussa suurta innostusta: halusin onnistua, oppia uutta
ja päästä vaikuttamaan minulle merkityksellisiin asioihin. Nopeasti ilmenneet
varoitusmerkit huonosta työilmapiiristä ja liiallisesta kuormittavuudesta
kuittasin kuvittelulla ja omalla kokemattomuudellani – halusin uskoa asioiden
kääntyvän parhain päin. Ajan myötä työhön liittyvät ongelmat kuitenkin
eskaloituivat ja terveyteni alkoi rapautumaan työstressin myötä, mikä näkyi
muun muassa unettomuutena, ärtyneisyytenä ja itkuherkkyytenä. Minun oli hyvin
vaikea tehdä minkäänlaisia korjaustoimia kierteen katkaisemiseksi ja pian
löysinkin itseni tilanteesta, jossa työskentelin likimain kellon ympäri
vastatakseni mikromanageroivan esimiehen kohtuuttomiin odotuksiin ja
kompensoidakseni heikentyneestä terveydentilasta johtuvaa työtehon laskua.
Lopulta kamelin selkä katkesi ja menetin toimintakykyni mielenterveyden
romahtamisen myötä. Ajauduin alle vuodessa vakavaan työuupumukseen, josta
toipuminen vei aikaa ja vaati onnistuakseen erinäisiä elämänmuutoksia. Tämän
kaiken kokeneena en luonnollisestikaan toivo uupuvani uudestaan ja pitäisin
todella epämiellyttävänä samankaltaiseen kuoppaan ajautumista. Tässä
postauksessa pyrin vastaamaan kysymykseen siitä liittyykö tällaiseen
tulevaisuuden skenaarioon pelkoa; pelkäänkö työuupumuksen uusiutumista.
Työuupumus ja masennus uusiutuvat herkästi
PMDD:n myötä voin toisaalta sanoa kärsiväni kuukausittain masennuksen diagnostiset kriteerit täyttävästä oireilusta. |
Olen
aikaisemmin kirjoitellut työuupumuksen ja masennuksen välisestä suhteesta
pohtien sitä, olisiko kokemani voitu luokitella myös masennukseksi. Koska
työuupumuksen puhkeamisesta on jo useampi vuosi ja olen toipumiseni suhteen
hyvällä tolalla, olen saanut tapahtuneeseen tarvittavaa etäisyyttä ja
perspektiiviä. Tätä nykyä uskon kärsineeni sekä vakavasta työuupumuksesta että
masennuksesta, joka lyöttäytyi seuraani sairastuttaneen työsuhteen jo
päätyttyä. Oli niin tai näin, uusiutuvat sairausjaksot, relapsit ovat sekä
masennuksessa että työuupumuksessa yleisiä. Masennuksen uusiutumisriski on
huomattava ja arviolta yli puolet masennukseen kerran sairastuneista
sairastuvat siihen toistamiseen. Masennuksen uusiutumisriskiä kasvattavat
koettujen masennusjaksojen määrä ja masentuneisuuden vaikea-asteisuus.
Uusiutumisriskiä lisännee sekin, mikäli masennus jää asianmukaisesti hoitamatta
tai, jos hoito ei ole ollut tarpeeksi tuloksellista. Työuupumuksen
uusiutumisesta löytyy vaihtelevaa tietoa. Jostain olen lukenut, että joka
neljäs kerran työuupunut uupuu toistamiseen, ja eräässä
tutkimuksessa 12 % vastaajista ilmoitti työuupumuksen
uusiutuneen 2–3 kertaa. Työuupumuksen uusiutuminen liittynee suurelta osin
työhön liittyviin haasteisiin kuten siihen, että työtä ei saada järjesteltyä
terveyttä paremmin tukevaksi tai, etteivät työpaikan ihmissuhdeongelmat ole
ratkottavissa. Myös yksilölliset tekijät kuten stressiherkkyys vaikuttavat.
Näin
ollen voi perustellusti sanoa, että todennäköisyydet sairastumisen
uusiutumattomuudesta eivät ole puolellani. Tilastojen valossa on hyvin
mahdollista, että tulen elämässäni vielä uudestaan kokemaan työuupumuksen
ja/tai masennuksen.
Uuvuttava työelämä
Työuupumuksen
uusiutuminen on mielestäni hyvinkin todennäköistä tämän päivän työelämässä,
jossa korostuu nopeatempoisuus, pirstaleisuus sekä tehokkuusvaatimusten
nousujohteisuus. Kokemani työuupumus oli seurausta ala-arvoisesta johtamisesta,
epäselvästä työnkuvasta sekä liiallisesta työmäärästä. Työtä oli
yksinkertaisesti liikaa, siitä ei saanut asiallista palautetta eikä työn
aiheuttamasta kohtuuttomasta stressistä ollut mahdollista palautua. Olen varma,
että vastaavanlaisissa olosuhteissa minun lisäkseni valtaosa muistakin
työntekijöistä ajautuu burnouttiin. Minusta ei ole tullut työuupumukseni ja
sen toipumisen myötä millään tavalla immuuni työelämän epäinhimillisille
vaatimuksille, huonolle johtamiselle tai työpaikkakiusaamiselle – päinvastoin.
Jos työn ulkoiset puitteet ovat retuperällä, pidän työuupumusta sangen
luonnollisena lopputuloksena.
Työuupumus opettajana
Työelämän
uuvuttavuudesta huolimatta en voi varsinaisesti sanoa pelkääväni uupumisen
toistumista. Tämä johtuu siitä, että olen ensimmäisen työuupumukseni aikana
oppinut valtavasti itsestäni ja omista käyttäytymisen malleista. Olen opetellut
tervettä kovuutta, omien oikeuksien tiedostamista ja niiden puolustamistaitoja
sekä minulle soveltuvia, suhteellisen rajujakin työn ja vapaa-ajan välisiä rajaamiskeinoja. Työuupumus on saanut minut suosimaan toimintaa sekä
asioista puhumista, sillä epäkohdista vaikeneminen ei hyödynnä ketään. En enää
sivuuta työssä ilmeneviä ongelmatilanteita, vaan valitsen mieluummin varhaisen
puuttumisen, vaikka se ei miellyttäisikään kaikkia. Samaten olen opetellut
suhtautumaan omaan osaamiseeni realistisesti ja hyväksynyt sen, etten voi, eikä
minun tarvitse, osata kaikkea. En pidä liiallisen työkuorman keventämistä
epäonnistumisena tai merkkinä huonommuudesta – päinvastoin. Pidän sitä terveenä
tapana tunnistaa omat rajat ja huolehtia pitkäjänteisestä jaksamisesta, sillä
juuri tällaista itseohjautuvuuttahan työelämässä niin kovasti arvostetaan.
On
ollut myös tärkeää ymmärtää, ettei kaikki ole minun hyppysissäni. Voin omalta
osaltani ennaltaehkäistä työuupumusta ja muita mielenterveyden häiriöitä vain
tietyssä määrin. Työelämässä suurimmat stressitekijäni liittyvät
ihmissuhteisiin eli työyhteisön psykososiaalisiin haasteisiin ja johtamisen
puutteisiin. Ihmissuhteiden haasteita ei voi aina ratkaista yksin, ja
työyhteisöt, joita värittävät riitaisuudet, epäasiallisuudet sekä valta-asemien
väärinkäytökset – ja jotka laiminlyövät työhyvinvoinnin perusperiaatteet –
eivät ole minua varten. Tiedän, miten kalliiksi käy taistella yksin
tuulimyllyjä vastaan epäterveissä työyhteisöissä, eikä terveyden menettäminen
ole minusta enää yhdenkään työpaikan arvoista. Koska työnantajalla on lakiin
pohjautuva velvollisuus ennaltaehkäistä työperäisiä sairauksia ja edistää
työhyvinvointia, en halua tarjota osaamistani ja aikaani työnantajille, jotka
laiminlyövät tämän vastuun tai suhtautuvat siihen välinpitämättömästi.
Toipuminen vahvisti
Ajattelen
myös, että vaikka uupuisin uudelleen, se ei olisi yhtä raskasta kuin
ensimmäisellä kerralla. Ensimmäisen työuupumuksen myötä ajauduin kaiken lisäksi
huomattavaan elämänkriisiin, jossa traumat muistuttelivat olemassaolostaan ja
jouduin kasvotusten käsittelemättömien menneisyyteni asioiden kanssa – ja
niitähän riitti! Näin ollen minusta, pärjääjästä, tuli työkyvytön ja se,
joka ei enää selviydykään yksin. Avun hakeminen ja sen saaminen tuntui välillä
lamaannuttavalta, sillä en tiennyt, mistä lähteä liikkeelle. Menneisyyden
painolastia ja tulevaisuuden ahdistusta tuntui olevan yksinkertaisesti liikaa.
Kaikkien näiden tekijöiden samanaikainen yhteisvaikutus syvensi uupumusta ja
heikensi mielenterveyttäni, sillä jo pelkästään työuupumuksessa itsessään olisi
ollut minulle tarvittavaa haastetta.
Työuupumuksen
toipumisprosessin myötä olen tehnyt elämässäni paljon erilaisia muutoksia. Olen
muun muassa lopettanut alkoholinkäytön, sulkenut somet ja päästänyt irti haitallisista ihmissuhteista. Olen lisännyt selviytymiskeinojani, haastanut haitallisia uskomuksiani, tutustunut itseeni ja alkanut suhtautua itseäni kohtaan lempeämmin. Olen tullut sinuiksi menneisyyteni kanssa sekä alkanut taas
uskoa huomisiin. Pöytä on puhdistettu ja tätä nykyä kannan mukanani kevyempää,
vahvempaa ja viisaampaa reppua.
Ymmärrän tänä päivänä itseäni paremmin ja tunnistan realistisemmin omia vahvuuksia ja heikkouksiani. |
Pelossa ei kannata elää
Summa
summarum, lyhyt vastaus otsikon kysymykseen on, että en pelkää uupuvani
uudestaan. Jos työsuhteessa alkaisi ilmetä vaaranmerkkejä ja pelkäisin, että
tilanne voisi johtaa työuupumukseen, pyrkisin tekemään osaltani muutoksia
estääkseni sen. Vaikka työuupumus on yhteisötason ongelma ja usein
sairastumista edesauttavat ulkoiset tekijät, niin valitsen pelkäämisen
sijasta toiminnan. On kuitenkin järkevää tiedostaa realiteetit ja ymmärtää
sairastumisen uusiutumisen mahdollisuudet. Itsestä on tärkeää pitää huolta, omasta
voinnista voi tunnistaa hälytysmerkkejä ja terveyden säilyttämiseen on hyvä suhtautua
tarvittavalla vakavuudella. On myös tärkeää hakeutua ajoissa hoidon piiriin ja
hyödyntää mahdollisesti jo olemassa olevia hoitokontakteja.
Työuupumuksen
myötä olen saanut rajat ympärilleni, tiedän paremmin arvoni enkä enää hae
hyväksyntää hyvinvointini kustannuksella. Kenties ilman kokemaani olisin
herkemmin jäänyt työelämän heittopussiksi, jonka yli oltaisiin toistuvasti
kävelty ja, jota olisi saanut tyrannisoida mielin määrin. Vaikka
työuupumuskokemus opetti minulle asioita kantapään kautta ja olisin nämä mieluummin
oppinut helpommalla tavalla, niin työelämässä on hyödyllistä osata sanoa ei,
puolustaa omia oikeuksia ja olla sallimatta epäasiallista kohtelua osakseen.
Työuupumuksen uusiutumista varten:
- Harkitse työpaikan vaihtoa. Työuupumus uusiutuu herkästi samassa työpaikassa, jossa alkujaan sairastuitkin. Harkitse vaihtamista erityisesti, mikäli työnantaja ei ole myötämielinen työn uudelleenjärjestelyssä tai vähättelee tilannettasi.
- Opi ensimmäisestä työuupumuksestasi. Selvitä tärkeimmät syyt sairastumisesi taustalla ja pyri toimimaan toisin. Selvitä myös vahvuuksiasi ja pyri valjastamaan ne työssä käyttöösi.
- Hae tukea tilanteeseesi hyvissä ajoin esimerkiksi työterveyshuollon kautta.
- Muista, ettei uudelleen uupuminen tee sinusta huonompaa kuin kenestäkään muusta eikä se ole ”epäonnistumista”.
- Työuupumus on mahdollista selättää ja toipumisessa voi hyödyntää aiemmin hyviksi havaittuja keinoja.