1/2 Vuosikymmen alkoholisuhdetta: juhlimisen alkuvaiheet

Minun ja alkoholin väliseen suhteeseen on 
mahtunut paljon.

Olin ehtinyt käyttämään alkoholia pyöreät kymmenen vuotta ennen päätöstäni luopua alkoholinkäytöstä kokonaan. Kyseisiin vuosiin on mahtunut paitsi aikuiseksi kasvamista myös sadoittain erilaisia juhlia, kilistelyitä ja kommelluksia, enkä olisi sama ihminen, mitä olen nyt, ilman tätä kaikkea. Siksi en sinänsä kadu mitään, vaan suhtaudun menneisiin alkoholin sävyttämiin vuosiin nimenomaan kokemuksina ja muistoina. Tässä kirjoituksessa keskityn avaamaan minun ja kuningas alkoholin kymmenvuotista historiaa. Jaan tämän kahteen osaan ja tässä ensimmäisessä osassa tarkastelen nuoruuttani ja aikaa ennen korkeakouluopintoja.

Mistä kaikki alkoi?

Olen lapsena ja nuorena ollut varsin helppo tapaus, kiltti ja rauhallinen. En ole koskaan ollut mikään luokan suosituin tyyppi, vaan olen viettänyt aikaani rajatun, suhteellisen pienen kaveriporukan kanssa. Koska harrastin aktiivisesti liikuntaa kilpatasolla, kävin yläasteen liikuntapainotteisella luokalla. Luokkaa kuvasti kilpailuhenkisyys, liikunnallisuus ja se, ettei alkoholin käytöstä ollut ryhmäpainetta. Kukaan ei käyttänyt alkoholia, vaan vapaa-aika meni treeneissä oman lajin parissa. Minulle kehkeytyi holiton urheilijaidentiteetti ja, vaikka tällaisen tarkastelu voikin näin jälkeenpäin hieman huvittaa, niin ainakin ennen vanhaa yläasteikä oli usein se, jolloin alkoholin käyttö saattoi astua mukaan kuvioihin.

Ensimmäisen kerran join alkoholia ysiluokan päättäreillä 16-vuotiaana haluttuani juhlistaa yläasteen päättymistä ja liikuntaluokalta tavalliseen lukioon siirtymistä. Hakijan turvin saadut muutamat siiderit riittivät ajamaan asiansa ja humaltuminen oli taattu. Ensimmäinen känni ei ollut millään tavalla maailmaani mullistava, en niin sanotusti jäänyt alkoholin pauloihin kerrasta, eikä se pitänyt sisällään ylenpalttista sekoilua tai sammumisia. Harrastin tuolloin vielä kilpatasolla urheilulajiani, joten se varmasti vaikutti siihen, että kokeilu jäi yksittäiseksi. Lopetin lajini harrastamisen ennen 17 vuotissyntymäpäiviäni, minkä jälkeen minulla oli enemmän vapaa-aikaa ja olin avoimempi erilaisille tekemisille ja kokeiluille.

Minulla oli yläasteikäisenä vaikea akne, minkä tiedän vaikuttaneeni niin kokeiluhaluttomuuteeni kuin itseluottamukseeni voimakkaasti. Kasvoni olivat täynnä isoja ja märkiviä paiseita sekä niiden aiheuttamia arpia. Pidin itseäni rumana ja vastakkaisen sukupuolen silmissä epähaluttavana. Olin mielestäni arvottomampi ja erilaisempi kuin muut, kenelläkään muulla tuttavapiirissäni ei ollut yhtä vaikeaa ihosairautta kuin minulla. Koin oloni usein hyvin epävarmaksi enkä halunnut näyttäytyä ilman peittävää meikkikerrosta. Minun oli myös vaikea saada tarvittavaa apua ja lääkitystä ihoni kunnon parantamiseksi, mikä pitkitti kokemaani kärsimystä asian tiimoilta. Katsotaan jos kirjoittaisin aiheesta oman postauksen, mutta tänä päivänä tiedän aknen vaikuttaneen minuun suuresti monella tapaa. Olen varma, että aknesta seuranneet vaikutukset minäkuvaani ovat olleet yhtenä tekijänä vaikuttamassa minun alkoholisuhteen muodostumisessa. Tämän takia en voi sietää vähättelyä siitä, kuinka akne aiheuttaa vain finnejä ja, kuinka se vain kuuluu teini-ikään. Akne on ihosairaus, jonka vaikutukset varsin herkässä iässä olevan nuoren omakuvaan pitäisi ottaa vakavasti ja sairauteen hakevan nuoren avunpyyntöihin suhtautua tarvittavalla huolella.

17-vuotiaana bilevaihde päälle

Monien mutkien kautta sain lopulta tarvittavan isotretinoiini-kuurin ja täytettyäni 17 vuotta huokaisin helpotuksesta aknevapaan elämän alkaessa. Tästä intoutuneena reissasin ystäväni kanssa kahdestaan Etelä-Eurooppaan viikoksi. Matka oli ensimmäisiä ulkomaanmatkojani ja siitä tuli paitsi ikimuistoinen loma myös matka, jolloin suhteeni alkoholiin varsinaisesti alkoi (ensimmäisestä siiderikokeilusta oli kulunut reilu vuosi). Olimme alun perin lähteneet viettämään rantalomaa, mutta pian huomasimme juhlimisen helppouden ja sen, ettei ikämme ollut este hauskanpidolle – päinvastoin. Lomasta tulikin varsinainen bileloma: viikon ajan kolusimme perusteellisesti lomakohteen baarikadun, tutustuimme erilaisiin drinkkeihin ja tanssimme pöydillä nousukiidossa olleen edm:n tahtiin. Kaikki oli uutta ja jännittävää. Juhlimme muiden eri puolilta maailmaa kotoisin olevien nuorten aikuisten kanssa ja saimme ensimmäisiä kertoja valtavasti huomiota vastakkaisen sukupuolen edustajilta. Tämä oli minulle hyvin uutta ja koin ensimmäisiä kertoja tietynlaista hyväksytyksi tulemisen tunnetta. Vapauden tunne oli myös jotain ennennäkemätöntä ja muistan kuin eilisen sen haikeuden tunteen, joka lävähti kasvoilleni Suomeen palaamisen jälkeen.

17-vuotiaana lopetin urheilulajini kilpatasolla harrastamisen
ja siten minulle vapautui aikaa ja intoa uudenlaiselle 
tekemiselle.

Tietynlainen jännitys ja tunne siitä, ettei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu, väritti alaikäisenä tehtyjä biletysiltoja voimakkaasti. Halusimme kokea samanlaista myös Suomessa ja, koska olimme edelleen alaikäisiä, tilasimme ystäväni kanssa netistä meille väärennetyt henkkarit. Äimistelen tänäkin päivänä sitä, miten ihmeessä käytimme niin valtavasti luovuutta ja ideointia siitä, miten pääsisimme baareihin ja, miten toimisimme jäämättä kiinni. Saapuneiden eurooppalaisten ajokorttien turvin pääsimme kuin pääsimmekin myös kotimaan yöelämään. Kävimme yökerhoissa kuukausittain, mutta alkoholia käytimme suhteellisen maltillisesti: emme halunneet herättää liikaa huomiota, sillä kiinni jäämisen riski oli aina olemassa. Emme tosin koskaan jääneet kiinni, ovimiehille tai vanhemmille. Vielä tänäkin päivänä näyttäessäni henkkareita mieleeni muistuu 17-vuotiaan minun innokkuuteni. Mitään en kadu ja kyseisen ystävän kanssa muistelemme menneitä lämmöllä ja baariin valikoituneita asukokonaisuuksia kauhulla.

18-vuotiaana sokka irti

Täysi-ikäistyminen oli kauan odotettu tapahtuma huolimatta siitä, että olimme ystävieni kanssa jo konkareita juhlimisessa ja paikkakuntamme ja lähialueen menomestat olivat meille jo tuttuja. Alkoholia alkoi jossain määrin kulua enemmän, sillä enää ei tarvinnut pelätä ovimiehiä tai sitä, että puolitutut ilmiantaisivat meidät eteenpäin. Pidin 18-vuotis kesätyöstäni kahden viikon vapaat, jolloin lähdimme ystäväporukalla toistamiseen reissun päälle Etelä-Eurooppaan. Matka oli hyvin odotettu ja tuntui kovan työskentelyn jälkeen niin ansaitulta. Vuotta aiempaan reissuun verraten, tästä tuli myös huomattavasti kosteampi. Olimme käytännössä kaksi viikkoa pienissä maisteissa ja vietimme matkakohteen baarikadulla valtaosan ajasta – en sietänyt matkan jälkeen lainkaan sitruunan tuoksua, sillä liian monet tequilat olivat tehneet tehtävänsä. Juominen oli kuitenkin tuolloin vielä mielekästä ja meillä oli ystävien kanssa varsin ikimuistoinen reissu, krapuloitakaan ei tuolloin 18-vuotiaina käytännössä ollut.

Muistelen molempia reissuja tänä päivänä lämmöllä, enkä vaihtaisi kokemuksia mistään hinnasta pois. Ne olivat repäisyjä siitä kiltin ja tunnollisen tytön elämästä, jota valtaosan ajasta elelin, ja ne olivat myös ensiaskeleita uudenlaisen ja rohkeamman minän esiintulossa. Olin villi ja vapaa – tuntui, että koko maailma on auki ja, että paratiisi todella on olemassa. Ja jos totta puhutaan, en ole kyseisten reissujen jälkeen milloinkaan enää kokenut yhtä hyviä bileitä! Maailmakin oli erilainen, ei ollut somea tai pikaviestinsovelluksia. Kaikki oli jollain tavalla aidompaa ja tilanteissa oltiin aivan eri tavalla läsnä (mikäli promillet antoivat myöden). Kuvia otimme digikameroilla eikä mukana olleilla vanhanajan Nokioilla käytännössä mitään tehnyt. Kokemukset myös loivat pohjaa bilettäjäminän syntymiselle, sillä aikaisempi urheilijaidentiteettini oli väistymässä taka-alalle – tästä tulisi myöhemmässä elämässäni vielä ongelmia.

Bilettäjän identiteetti voimistuu

Täysi-ikäistymisen myötä yhä useampi 
viikonloppu kului viihteellä.

Täysi-ikäistymisen ja matkasta seuranneiden parin vuoden aikana juhliminen vakiintui vahvasti osaksi elämääni ja se vei entistä enemmän aikaa ja rahaa. Aloin nähdä itseni bilettäjänä ja olin varma, että juhliminen on minun juttuni ja, etten ikinä kyllästyisi siihen. Kävimmekin ystävien kanssa lähestulkoon viikoittain radalla ja erilaisissa reiveissä. Iltoihin kuului itsen koreaksi laittaminen ja juomisen hyvissä ajoin aloittaminen ennen baareihin menoa. Tutustuimme uusiin ihmisiin ja pidimme hauskaa. Aloin odottamaan viikonloppuja ja sitä, että silloin voisi tapahtua mitä vain. Silloin nollattaisiin arjen murheet ja oltaisiin elossa.

Hiljalleen myös juomamäärät kasvoivat ja kontrolli juomisesta väheni. Muistikatkokset, morkkikset ja seuraavan päivän päänsäryt astuivat kuvioihin. En juo enää ikinä tuli osaksi lausevarastoani. Olimme toisen ystäväni kanssa vuorotellen talutuskunnossa ja erityisen kiitollinen kolmannelle ystävällemme siitä, että pääsimme aina turvallisesti kotiin. Juhliminen ei siten ollut enää vain huoletonta ja positiivisesti sävyttynyttä, vaan siihen alkoi kietoutua mukaan tummempia sävyjä, häpeää ja syyllisyyttä. Aloin kiinnittää huomiota siihen, ettei minun juomiseni ollut samanlaista kuin muiden. En pystynyt lopettamaan yhteen tai kahteen juomaan, vaan olin usein se, joka joi humalahakuisesti, otti liikaa ja oli loppuillasta hirveissä kuoseissa. ”Hyvät” kerrat alkoivat harvinaistua.

Näiden vuosien aikana valmistuin ylioppilaaksi kiitettävin arvosanoin ja vietin lukion jälkeisiä välivuosia työskennellen niin ulkomailla kuin Suomessakin. Hoidin hommani aina tunnollisesti ja hyvin. Juhliminen ei vaikuttanut arjen toimintoihini eikä krapulani olleet vielä siinä pisteessä, että tosissani olisin huolestunut. Kävimme ulkona kuin kuka tahansa muu paikkakuntamme parikymppisistä, joten laitoin juhlimisen pitkälti iän piikkiin. Lukiosta seuranneiden välivuosien aikana luin myös pääsykokeisiin ja hain opiskelupaikkaa. Saatuani tiedon opiskelijavalinnasta ja siitä, että muuttaisin toiselle paikkakunnalle, olin innoissani. Minusta tulisi korkeakouluopiskelija, joka lopettaisi juhlimisen ja kääntäisi uuden sivun elämässään.

Jossittelu ei kannata

Jatkan opiskeluvuosien alkoholinkäytöstäni omassa kirjoituksessaan. Tähän asti kertomani kokemukseni alkoholin kanssa ovat olleet paitsi ikimuistoisia ulkomaanmatkoja ja bileitä myös nuoruuteen kiinteästi kuuluvaa kokeilunhaluisuutta. En taatusti ole kokemusteni kanssa ainut enkä liiaksi olisi huolissani, mikäli nykynuorillakin vastaavia olisi. Pidän positiivisena sitä, että olen mennyt ja tehnyt. Sitä en tiedä, olisinko ilman alkoholiakin mennyt ja tehnyt yhtä lailla. Jossittelu on turhaa. Alkoholi on riippuvuutta aiheuttava päihde ja käyttö usein lisääntyy ajan saatossa. Vuosien myötä aloinkin antamaan liian suuria merkityksiä alkoholille elämässäni, käyttö eskaloitui ja sen sijaan, että se olisi vain väline hauskanpitoon, kuten nuoruudessani, alkoi alkoholista itsessään tulla päämäärä ja vaade onnistuneille illoille.

Oman alkoholisuhteen alkuvaiheiden pohtimiselle voi ottaa tueksi esimerkiksi seuraavia kysymyksiä:

• Miten suhtauduit alkoholinkäyttöön nuorempana?
• Milloin olet juonut alkoholia ensimmäisen kerran ja minkälainen kokemus se oli? 
• Koitko asian tiimoilta ryhmäpainetta?
• Oletko pohtinut tekijöitä, jotka mahdollisesti vaikuttivat sinun halukkuuteesi alkaa käyttää alkoholia?
• Muistatko ensimmäisen maailmanluokan krapulasi?