Aknen vaikutukset itsetuntoon
Kirjoitellessani alkoholisuhteestani toin esiin yläasteikäisenä sairastamani aknen. Akne eli finnitauti on ihon tulehdussairaus, jota esiintyy tyypillisesti murrosiässä ja, jonka vaikeusaste ja hoitomuodot vaihtelevat. Lupailin kokemuksistani omaa kirjoitusta ja tarkoituksena onkin seuraavaksi tarkastella aknen vaikutuksia itsetunnolleni ja sitä, miten sen vaikutukset vielä tänäkin päivänä, näin kolmekymppisenä, ovat nähtävissä. Olisin aikoinani halunnut aiheesta enemmän luettavaa ja kirjoitukseni tarkoitus onkin tarjota vertaistukea ja ymmärrystä siitä, miten akne on paljon muutakin kuin muutama näppylä.
Iho räjähtää yläasteella
Akne oli vaivanani koko yläasteen. |
Ensimmäisiä yksittäisiä finnejä minulle alkoi tulla ala-asteen loppuvaiheilla ja, vaikka ne aiheuttivat mielipahaa, olivat ne suhteellisen tavanomaisia ja helposti hoidettavissa. Yhden näppylän parannuttua, ei toista ollut heti tulossa. Tähän tuli kuitenkin muutos ja yläasteikäisenä, noin 14–15-vuotiaana, ihoni tilanne alkoi hiljalleen luisua hallitsemattomaksi enkä enää pysynyt perässä epäpuhtauksien määrässä. Yhtä hoidettua näppylää seurasi viisi uutta isoa ja märkivää paisetta. Finnit valtasivat alaa kaikkialta kasvoistani eikä mennyt kauan, että poskeni olivat aknen valtaamat. Ihoni alkoi myös arpeutumaan eikä parantuneet näppylät siten enää tuoneet huojennusta, sillä ne jättivät jälkeensä näkyviä jälkiä. Oloni oli kaikkinensa lyöty ja epätoivoinen.
Huolimatta
siitä, että finnien määrä lisääntyi hallitsemattomasti, olin jostain syystä (mainonnan
uhrina?) varsin luottavainen, että saan tilanteen korjatuksi oikeanlaisilla
ihonhoitotuotteilla ja muilla vippaskonsteilla. Tietämykseni ihonhoidosta
kasvoi noihin aikoihin valtavasti ja opiskelin tuotteiden ainesisältöjä ja
niiden vaikutuksia iholle, tutkin ja etsin parhaita arvosteluja saaneita
tuotteita ja vertailin erilaisia vaihtoehtoja keskenään. Minussa olisi
varmasti ollut potentiaalia kosmetologiksi. Useimmiten valitsin tuotteiksi
apteekista saatavat akneen tarkoitetut tuotteet ja, vaikka varoin ylihoitamasta
ihoani, saivat ne aina silloin tällöin nuoren ihoni punoittamaan ja hilseilemään
kuivuudesta. Merkittävää vaikutusta itse akneen ei näillä erilaisilla
ihonhoitotuotteilla ollut ja ne myös veivät valtaosan käytettävissä olevista
rahoistani. Ihonhoidon lisäksi kokeilin muun muassa vähentää ruokavaliostani
maitotuotteita ja pidättäytyä suklaan syömisestä, mutta näilläkään toimilla ei
ollut mainittavaa vaikutusta ihoni kuntoon. Lisäksi pidin huolen, etten
puristele näppylöitä tai koskettele kasvojani turhaan.
Ei-toimivaa hoitoa
Minulla
kesti jonkin aikaa ymmärtää, että akne on ihotauti, sairaus, ja, että en
siitä omin toimin parane. Toimivan hoidon saaminen ei tosin ollut
yksiselitteistä ja ensimmäisen kerran hakeuduin terveydenhoitajalle ihoni
kunnon vuoksi yläasteen alkupuolella. Muistan käynniltä eläväisesti sen, miten
radiosta kuului uutisointia tapahtuneista kouluampumisista ja sen, miten
hoitaja suhtautui vaivaani jotenkin ylenkatsovasti. Maailmassa, jossa on ihan
oikeitakin murheita, minä tunsin häpeän voimistuvan omia turhamaisia
ongelmiani kohtaan. Sain kotiin viemisiksi jonkinlaisen lääkevoiteen, jonka
vaikutus iholleni oli lopulta yhtä tyhjän kanssa. Olin tietenkin pettynyt ja
harmistunut, ettei voiteesta ollut apua ja jonkin ajan kuluttua otin uudestaan
yhteyttä kouluterveydenhoitoon. Sain ajan koululääkärille, joka määräsi ihoni
hoitoon antibioottikuurin ja toisenlaisia voiteita. Tyynyliinat värjäytyivät
voiteista, mutta ihoni jatkoi kukkimistaan lääkityksestä huolimatta. Aloin olla
epätoivoinen ja otettuani uudestaan yhteyttä kouluterveydenhoitoon, minun
suositeltiin menevän ihotautilääkärille.
Ihotautilääkärille
meno ei tietystikään ollut ilmaista, eikä minulla 15-vuotiaana ollut sellaisia
rahoja omasta takaa. Kirjoittaessani tätä herää tietysti kysymys, missä minun
vanhempani ovat tänä aikana olleet. Olen tuonut esiin lapsuuden traumojani ja sitä, miten jäin asioiden kanssa
toistuvasti oman onneni nojaan. Aknen hoitamisessa tämä konkretisoitui hyvin
selkeästi, sillä vaikka äitini muistaakseni alkujaan kehottikin minua ottamaan yhteyttä kouluterveydenhoitoon (voi myös olla, että haluan muistella asian
näin ja todellisuudessa olen tehnyt näin tyystin itsenäisesti),
hän ei nähnyt syytä maksaa ihotautilääkärikäyntiä minulle. ”Eihän sinulla
mitään ole.” Näin jälkeenpäin tarkasteltuna tämä tuntuu käsittämättömältä,
sillä tuolloin otetuissa kuvissa minua katsoo takaisin teini-ikäinen hyvin
näkyvän ja laajalle levinneen aknen kanssa. En usko, että taloudelliset syyt
ovat olleet kielteisen suhtautumisen taustalla, vaan kenties asioiden
torjuminen ja maton alle lakaisu vääristävät ihan kirjaimellisestikin sitä,
mitä halutaan nähdä. Noihin aikoihin vanhempani myös erosivat, mikä on toisaalta
vienyt vanhempieni huomiota ja toisaalta voinut olla laukaiseva vaikutus sille,
että ihoni puhkesi täysimittaiseen akneen.
Lukioikäisenä ihotautilääkärille
Minulla kävi hoidon saamisen suhteen hyvä tuuri, vaikkei tämän tulisikaan olla tuurista kiinni. |
Ymmärrettyäni
sen, etten tule pääsemään ihotautilääkärille vanhempieni avulla, aloin
säästämään käyntiä varten rahaa. En omin rahoin vastaanotolle kuitenkaan
mennyt, vaan sain käyntiin ulkopuolisen tahon tarjoaman tuen. Lukion
ensimmäisellä ollessani törmäsin nimittäin eräässä lehdessä ilmoitukseen, jossa
haettiin aknea sairastavia nuoria heidän hoitopolustaan kertovaan juttusarjaan.
Päätin hakea ja, vaikka kasvokuvien ottaminen oli tuohon aikaan
epämiellyttävää, lähetin hakemuksen kuvien kera. Olin saanut kuulla vähättelyä
ihoni kunnosta, joten olin itsekin alkanut epäillä, josko vain kuvittelen ihoni
huonommaksi kuin se todellisuudessa on, ja siksi minulle tuli valtavana
yllätyksenä se, että tulin valituksi tähän kyseiseen juttusarjaan. Minusta
tehtiin asian tiimoilta useampi lehtikirjoitus ja vastaavasti kaikki hoidossa
ilmenneet kulut katettiin toimituksen kautta. Minua tietysti nolotti ja hävetti
se, että päädyin ihoineni lehteen kaikkien pällisteltäväksi, mutta pidin asian
tiimoilta matalaa profiilia. En usko kenenkään tuttavani nähneen juttuja tai
ainakaan kukaan ei niistä minulle mitään kommentoinut. Vanhemmilleni taisin
asiasta mainita ohimennen, mutta itse lehtijuttuja en heille näyttänyt.
Ihotautilääkärin
käynnistä minulla on jäänyt mieleen itkemiseni. Olin niin turhautunut
tilanteeseen ja siihen, etten saa tarvitsemaani apua tai tarpeeksi vaikuttavaa
hoitoa, että käynti sai tunteeni purskahtelemaan. Tunsin kuitenkin, että tulin
ensimmäisiä kertoja vaivani kanssa kuulluksi ja lääkäri ymmärsi, että ihoni
kunto vaatii hoitoa. Minulle määrättiin puolen vuoden isotretinoiini-kuuri
saatuani lääkärin vakuuttuneeksi siitä, että en ole 16-vuotiaana perustamassa
perhettä. Minusta tuntui melkoisen absurdilta vakuutella lääkäriä tällaisesta,
tunsinhan oloni kuin Frankensteinin hirviöksi, jolla ei ollut niin
minkäänlaisia kanssakäymisiä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Joka tapauksessa,
isotretinoiini aiheuttaa vakavia sikiön epämuodostamia, joten lääkettä
käytettäessä on ehdottoman tärkeää välttää raskaaksi tuloa. Samaten se voi
aiheuttaa maksahäiriöitä ja minulta otettiinkin säännöllisin väliajoin
verikokeita tämän seuraamiseksi. Kuurin aikana iho, huulet, silmät ja
limakalvot myös usein kuivuvat ja erilaisten kosteuttavien rasvojen ja tippojen
käyttöä voi joutua harjoittamaan ahkerasti.
Kaikkien
sivuoiremahdollisuuksien myötä aloitin kuurin pelonsekaisin tunnelmin ja
huojennuin onnekseni helpotuksesta, sillä ainut vaikutus mitä lääkkeellä minuun
oli, oli se, että finnien tulo loppui kuin seinään ja parannuin aknestani. Olin
todella onnellinen, että lääkkeen vaikutus alkoi miltei välittömästä ja sain
lopulta täyttää 17 vuotta ilman kukkivia kasvoja. Samalla koin myös hämmennystä
siitä, miten helposti akneni olikaan parannettavissa. Olin
kärsinyt asian tiimoilta useamman vuoden, kokeillut lukemattoman määrän
erilaisia tuotteita, ravannut eri hoitohenkilöillä ja lopulta saanut valtavan
hyödyn yksittäisestä lääkkeestä. Ymmärrän, että kuuri on hyvin voimakas, mutta
näin jälkeenpäin olen pohtinut, josko sen myöntämistä jossain määrin
pihtailtiin ja, josko kuurin aiempi saaminen olisi säästänyt minua enemmiltä
arvilta. Minä en myöskään tarvinnut jatkokuureja, vaan akneni parantui tuolla
yksittäisellä kuurilla eikä ole sen jälkeen minua enää vaivannut.
Arpien hoitoa
Vaikka
uusien finnien tulo päättyikin lääkityksen avulla, ihoani jäivät koristamaan
erityisesti poskenseuduilla näkyvät arvet. Ne eivät häirinneet minua yhtä
paljon kuin itse akne, mutta toisinaan myös ne saivat mieleni matalaksi. Arpien
hoidosta käynnistyikin seuraava ihoprojektini ja käytin niiden hoitoon erilaisia
voiteita kuten etanarasvaa ja arville suunnattuja öljyjä. Rullailin niitä myös dermarollereiden avulla ja
kävin muistaakseni kunnollisessa arpien hionnassakin ihotautilääkärillä
18–19-vuotiaana. Tilasin eBaysta minulle kemiallisen happokuorinnan ainekset ja
tein tämänkaltaisia kuorintoja arvilleni kotioloissa melko useinkin. Tänä
päivänä tuollaiset tuotteet ovat toivon mukaan kielletty EU:n alueella.
Huomasin myös, että arvet haalenivat ruskettuessa, joten yhdessä vaiheessa
kävin tästä syystä useaan otteeseen solariumissa. En suosittele näitä
epäterveellisiäkin keinoja, mutta ne näyttävät kenties sen, miten paljon aikaa
ja vaivaa myös arpienhoito voi viedä kasvattaen siten aknen aiheuttamaa kokonaiskärsimystä
huomattavasti. Ajan myötä arvet ovat toki haalistuneet (17-vuotiaana ärsytti
eniten kuulla, että arpiin auttaa aika) ja erityisesti ne ovat hälvenneet alkoholin lopettamisen myötä. En tiedä, onko tässä
syy-yhteyttä, mutta olen pitänyt tätä varsin tervetulleena.
Vaikutukset itsetuntoon
Kamppailen
jossain määrin edelleen sen ajatuksen kanssa, että on turhamaista valittaa
ulkonäköön liittyvästä kosmeettisesta haitasta. Samanaikaisesti tiedän,
että akne on sairaus ja sen vaikutukset mielenterveydelle ovat massiiviset: omalla
kohdallani se aiheutti esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden välttelyä, pelkoa
kiusatuksi tulemisesta ja häpeää omasta olemassaolostani. Pienensin itseäni,
välttelin valokeilaa ja totuin kulkemaan pää kumarassa. Olin hyvin tietoinen
itsestäni ja asettelin itseni muiden eteen se poski edellä, jossa oli silloin
vähemmän paukamia. Kasvojen merkitys sosiaalisessa vuorovaikutuksessa on
valtava, ne kiinnittävät usein ensimmäisenä toisen huomion, ja minusta olikin
erittäin raastavaa joutua näyttämään omat näppylöiden valtaamani muille ja
havaita syntyneitä reaktioita muiden ilmeistä. En tiedä, miten tänä päivänä
suhtautuisin puhjenneeseen akneen, menisikö se yhtä ihon alle ja, olisiko sen
vaikutukset itsetunnolleni yhtä voimakkaat. Sen kuitenkin tiedän, että kärsin
aknesta hyvin herkässä ikävaiheessa eikä teini-ikää ainakaan yhtään helpota
krooninen ihosairaus, jota tarkastellaan kypsymättömien aivojen avulla.
Kohdallani tilannetta vaikeutti myös aikuisten puute, hylätyksi tulemisen tunne
ja se, että jäin asian kanssa yksin.
Oli lannistavaa tulla nähdyksi aknen kautta ja sen seuraukset itsetuntoon seurasivat minua pitkälle aikuisikään. |
Olin
tuttavapiirissäni ainut, joka kärsi aknesta ja tämän myötä erilaisuuden ja
virheellisyyden kokemukset tulivat minulle tutuiksi. Ajattelin olevani
huonompi, epähygieenisempi ja pelkäsin ihmisten pelkäävän koskemistani ja aknen
tartuttamista. Näin painajaisia ihoni haukkumisesta ja julkisesta nolaamisesta
– olinkin jatkuvasti varpaillani ja välttelin liian riskialttiita sosiaalisia
tilanteita. Olin myös kateellinen muiden hehkuvasta ja posliinimaisesta ihosta
ja mietin, miten helpolla he mahtavatkaan päästä, olisin tehnyt mitä tahansa,
että omani olisi ollut yhtä virheetön ja finnitön. Minulle syntyi varmasti jonkinlainen ihokompleksi,
eikä tuolloin ollut päiväkään, jolloin en olisi miettinyt ihoani tai ollut
inhoamatta peilikuvaani. Olin myös tarkka siitä, etten näyttäydy missään ilman
peittävää meikkikerrosta ja pidin huolen siitä, ettei kukaan näe ihoni
todellista kuntoa. Lääkärillä käynnit meikittä olivat siksikin niin hirveitä,
että pelkäsin törmääväni tuttuihin matkalla. Ensimmäiset kerrat ihmisten
ilmoilla ilman peite- ja meikkivoiteita ovat jääneet mieleeni ja tuntuivat
silloin hyvin suurilta saavutuksilta. Muistan myös edelleen kirkkaasti, kuinka
sain parikymppisenä ulkomailla ollessani kehun kauniista ihostani – silloin
tuntui, että olen parantunut ja, että muut näkevät minussa muutakin kuin aknen.
Alkoholin juomisen lopetettuani, muutama vuosi takaperin, palasin
ikään kuin niihin hetkiin, jolloin olin aloittanut alkoholin käytön ja juhlimisen. Minulle nuo hetket
paikantuvat 17-vuotiaaseen minuun, joka on juuri päättänyt isotretinoiini-kuurin
ja vapautunut vuosia jatkuneesta ihosairaudesta. Vaikka sain lääkityksestä
ulkoisen helpotuksen, sisäinen työ jäi tekemättä ja alkoholi tuli kuvioihin
lääkitsemään sisäistä kipuiluani. Työuupumuksen myötä aloitettu terapia onkin
ollut osana korjailemassa aknen vääristämiä käsityksiä itsestäni ja saanut
minut näkemään itseni aiempaa realistisemmin. Siten voin sanoa, että aknen
vaikutukset itsetunnolleni ovat olleet suhteellisen pysyviä ja vasta
kolmekymppisenä olen saanut niitä paremmin korjailtua. Enää en pidä itseäni
rumana, karttamisen arvoisena tai epämiellyttävänä. En katso itseäni aknen
sävyttämin silmälasein eikä peilistä katso takaisin itseään häpeillen peittävä hirviö.
Olen ymmärtänyt sen, mistä huonommuuden kokemukseni ovat kummunneet ja, miten
niiden kanssa eläminen on minuun vaikuttanut. Tätä nykyä pidän itseäni yhtä
arvokkaana kuin ketä tahansa muutakin ja, vaikka akne toi elämääni yllättävän
paljon negatiivista, on se saanut minut katsomaan ulkonäköä pidemmälle ja
ymmärtämään, miten paljon enemmän ihminen onkaan kuin pelkkä ulkoinen olemus.
Ole tukena!
Tuen tarjoaminen nuorelle osoittaa myös sen, että hänen kokemuksensa ovat valideja. |
Syy, miksi kirjoitan aiheesta, on
osittain myös se, että haluan kannustaa lukijoita olemaan nuorten tukena
tällaisissakin tilanteissa. Kaikki eivät tietenkään ota finnejä yhtä raskaasti
kuin minä tein, mutta en jaksa uskoa, että niistä kukaan erityisemmin
nauttiikaan. Kenties maailmassa, jossa sosiaalinen media on arkipäivää ja
ulkonäön merkitys siten korostunutta, voi akne olla entistä pulmallisempi siitä
kärsivälle. Vaikket pystyisi asettumaan nuoren saappaisiin, voi häntä auttaa
esimerkiksi hoitoon pääsyssä. Ihotautilääkärille olisi suositeltavaa mennä
mahdollisimman varhaisessa vaiheessa eikä ole huono idea mennä käynnille mukaan
ja tuoda esiin mahdollisia muutoksia käyttäytymisessä tai mielialoissa. Ennen
kaikkea sairauteen apua hakevan nuoren avunpyyntöihin tulisi suhtautua
tarvittavalla huolella ja muistaa muutenkin kertoa nuorelle tämän olevan
tärkeä. Akne on ihosairaus, jonka vaikutukset varsin herkässä iässä olevan
nuoren omakuvaan pitäisi ottaa vakavasti ja pitää mielessä se, että tehokkaan
hoidon nopea saaminen tulee pitkässä juoksussa maksamaan itsensä takaisin.
Asioita, joita olisin halunnut akneaikoinani kuulla:
- Sinä et ole syypää tilanteeseesi.
- Akne on sairaus eikä se tee sinusta yhtään muita huonompaa.
- Olet paljon muutakin kuin ulkoinen olemuksesi!
- Akneen löytyy toimivia hoitomuotoja ja sinä olet oikeutettu niitä saamaan.
- Mikään ei kestä ikuisesti ja tämäkin vaihe tulee menemään ohi.
Kommentit
Lähetä kommentti