Elämää Uupuneen Silmin

Kevään tulo on saanut minut huomaamaan positiivisia muutoksia itsessäni. Olen huomattavasti energisempi ja toiveikkaampi tulevasta, ajatteluni on selkeämpää ja jollain tapaa suhtaudun itseäni kohtaan lempeämmin. Iloitsen onnistumisista ja minulla on parempi käsityskyky jaksamiseni rajoista. Huomasin hiljattain pysähtyneeni myös sen havainnon äärelle, kuinka työuupumuksestani alkaa olemaan aikaa ja, kuinka liki kolmen vuoden takaisen työuupumuksesta seuranneen romahduksen ja tämän päivän välillä tuntuu olevan pieni ikuisuus. Ajankulu on mahdollistanut sen, että työuupumus kokemuksena on asettunut osaksi elämäntarinaani. Enää en vain kauhistele tapahtunutta ” miksi tämä tapahtui minulle ”, vaan olen hyväksynyt sen, että minä uuvuin ja sairastuin. Tästä syystä uskon, että myös työuupumuksesta seuranneiden positiivisten muutosten havainnointi on mahdollista. Toki uupumuksen ja tämän päivän välillä on tapahtunut valtavasti paljon muitakin muutosta edistäviä käänteitä elämässäni, mutta hiema

Työuupumuksen ja masennuksen suhde tuntuu jakavan mielipiteitä. On koulukuntia, joissa masennuksen ajatellaan aiheuttavan työuupumusta, toisaalla taas nähdään, että ihminen masentuu työuupumuksen jälkimainingeissa sekä kolmannessa, että työuupumus ja masennus ovat yhtä ja samaa asiaa. Koska työuupumus ei ole diagnoosi sinänsä, siihen sairastunut saa useimmissa tapauksissa masennuksesta diagnoosin, ja siten myös työuupumuksen hoito on hyvinkin yhtenevä masennuksen hoidon kanssa esimerkiksi masennuslääkkeiden ja keskusteluavun muodossa. Myös työuupumuksen oirekirjo on pitkälti yhtenevä niin masennuksen kuin väsymysoireyhtymän kanssa. Depressiosta ja sen oirekirjosta löytyy kattavasti tietoa Käypä hoidon sivuilta ja Mielenterveystalon sivuilta . Tarkat diagnoosikriteerit suosittelen lukemaan mainituilta sivuilta, keskityn tässä kirjoituksessa omiin kokemuksiini. Diagnosoinnista Yleisesti työuupumuksen varmistamiseksi noudatetaan kolmen pääoireen löytymistä ja näistä erityisesti kaksi

Uupumuskokemuksesta kirjoittaminen on ollut minulle hyvin terapeuttista ja näkisin, että se on ollut toipumiseni tukena hyvin merkittävässä roolissa. Katsoessani hieman taaksepäin näin vuoden vaihtumisen kunniaksi, vuosi 2022 jää mieleeni muutosten vuotena. 2022 on vuosi, jolloin blogini sai alkunsa ja kirjoittamisen tärkeys entisestään korostui minulle. Tämä siitäkin huolimatta, etten mitenkään valtavan tietoisesti aloittanut kirjoittamisprosessia, vaan yhtenä päivänä vain heräsin ajatukseen blogin perustamisesta ja toisena päivänä minulla olikin sitten blogi pystyssä. Näin hetkellisen päähänpiston siivittämänä Elämää Uupuneen Silmin blogini oli syntynyt. Blogin kirjoittaminen on ollut minulle  hyvin terapeuttista.  Kirjoitukseni ovat syntyneet hyvin luonnollisesti, intuition ja luovuuden värittäminä, ja seison niiden takana ylpeästi. Tämän huomaaminen saa minut jossain määrin herkistymään, sillä en vielä muutama vuosi taaksepäin työuupumuksen ollessa pahimmillaan voinut uskoa, ett

Miksi kirjoitan näinkin avoimesti omasta työuupumuksestani? Haluan ensinnäkin omalla esimerkilläni näyttää, ettei työuupumus johdu puhtaasti vain liian suuresta työmäärästä eikä työuupumuksessa ole kyse vain pienestä väsymyksestä, joka korjaantuisi kädenkäänteessä. Väsymyksen ohella voidaan puhua esimerkiksi hermoston hälytystilasta, unettomuudesta, muistiongelmista ja aivosumusta sekä sydämen rytmihäiriöistä ja suolistovaivoista. Mielestäni työuupumus sanana on jollain tapaa liian kiltti ja kaunisteleva, se jättää kertomatta kaiken sen, mitä liiallinen stressi ja suuri kuormitustila saa ihmisessä aikaan. Työuupumus ja sen aiheuttama työstressi voi nimittäin ajaa ihmisen hyvinkin syviin vesiin: vakavaksi eskaloituneena voidaan todellisuudessa puhua elämästä ja kuolemasta. Myös toipumisen tie saattaa olla kivinen ja vaatia paitsi aikaa, johon voi muuten suhteellisesti mennä enemmän kuin varsinaiseen uupumiseen meni aikaa, myös erilaisia korjausliikkeitä kuten terapiaa , alan vaihtoa ja

Taipumukseni suorittamiseen nosti päätään myös työuupumuksen toipumisprosessissani: aloin suorittamaan toipumistani. Ennen kaikkea tämä näyttäytyi toipumiseni vauhdittamisena ja erinäisten toimien kahmimisena vailla ymmärrystä siitä, miksi tein mitäkin. Halusin päästä back on track mahdollisimman pikaisella aikataululla enkä sallinut itselleni sen hyväksymistä, että prosessi tulisi viemään aikaa. Olin mielestäni epäonnistunut, kun en ollutkaan kuukauden kestäneen levon jäljiltä lähimainkaan samoissa ruumiin- ja sielunvoimissa kuin, mitä olin ollut ennen sairastuttanutta työsuhdetta. Minun pitäisi toipua nopeammin ja, vaikkei minulla ollutkaan vertailukohdetta, jostain syystä olin varma, että toivuin hitaammin ja huonommin kuin muut työuupuneet. Tulevaisuuskin ahdisti – tulenko enää koskaan olemaan entiselläni? Se, että nykyisin tunnistan taipumukseni suorittamiseen, on minulle uutta. Lue kirjoitukseni suorittamisesta täältä . Ensimmäinen ajatukseni työsuhteen päätyttyä ei ollut se,