Ulkopuolisuus työyhteisössä: onko mitään tehtävissä?

Työuupumukseen johtaneessa työssä koin oloni työyhteisöstä täysin ulkopuoliseksi ja irralliseksi, mikä osaltaan oli merkittävässä roolissa sille, miksi uupumukseni eskaloitui niinkin vakavaksi. Kokemus oli melkoisen pysäyttävä ja ulkopuolisuuden tunne hyvin epämiellyttävä. Tapahtuneen myötä aloin tarkemmin pohtia sitä, miten näin pääsi käymään ja, minkälaisilla toimilla vastaavalta voitaisiin tulevaisuudessa mahdollisesti välttyä.

Työyhteisö voi parhaimmillaan lisätä työntekijän 
hyvinvointia ja jaksamista.

Koska ihmisen voisi sanoa olevan sosiaalinen eläin ja, koska työ luo merkittävät puitteet valtaosalle työikäisistä ihmisistä arjen jäsentäjänä, työyhteisöön toimivasti kuulumisen tärkeyttä ei tule vähätellä. Työyhteisön ulkopuolelle jääminen lisää riskiä erilaisiin lieveilmiöihin, joista aiheutuu ennen kaikkea sosiaalisen toimintakyvyn vaikeuksia. Työpaikalla tämä voi näkyä arvostelun ja kritiikin pelkona, erilaisina pelkotiloina, epävarmuutena ja aloitekyvyn heikentymisinä ryhmätilanteissa. Sosiaalisen toimintakyvyn heikentyminen voi näkyä asiakastyön haasteellistumisena, vaikeutena toimia tilanteissa, joissa kohdistuu itseen ristiriitaisia odotuksia sekä toimia kimmokkeena sille, että vetäytyy entisestään syrjemmälle työyhteisöstä. Työyhteisön ulkopuolelle jääminen on riski työpaikkakiusatuksi joutumiselle, minkä tiedetään edelleen aiheuttavan vakavia psyko-fyysis-sosiaalisia haasteita. Näin ollen aihe on tärkeä paitsi työntekijän myös työnantajan näkökulmasta etenkin, kun tiedetään, että työyhteisöön integroitunut työntekijä on sitoutuneempi työpaikkaan ja voi työhyvinvoinnillisesti paremmin kuin tekijä, joka jää yhteisöstä ulkopuoliseksi.

Ensiaskeleet uudessa työpaikassa tärkeässä roolissa

Työyhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi tuleminen on hyvin monitasoinen ilmiö ja se vaatii onnistuakseen toimia paitsi työntekijältä itseltään ja työnantajalta myös muilta työyhteisön jäseniltä. Keskeinen vaihe ajoittuu työn aloitusvaiheeseen ja siksi kattava perehdyttäminen on yksi avain työyhteisön sisälle pääsemisen onnistumiseksi. Työntekijä perehdytetään työtehtäviin, työvälineisiin, työpaikan toimintatapoihin ja työturvallisuuteen. Myös työsopimuksen käytännön asiat ja työterveyshuoltoon liittyvät seikat on tultava selviksi. Työntekijän tulee olla perehdytyksen tiimoilta selvillä siitä, mihin ongelmatilanteissa otetaan yhteyttä. Uusi työntekijä tulisi myös esitellä työyhteisölle työnantajan toimesta ja hänelle olisi hyvä osoittaa yhteisön sisältä mentori, joka kulkee uuden tekijän matkassa ensimmäiset päivät opastaen hänelle käytännön asiat taukokäytänteistä ja protokollista esimerkiksi neuvotteluhuoneiden varausten tai sosiaalisen median kanavien työkäytön suhteen. Työnantaja perehdyttää laissa määrättyihin asioihin kuten työtehtäviin ja mentori toimii näitä täydentäen tuomalla esiin myös arkisia, työtä sujuvoittavia käytänteitä.

Tarpeeksi kattavan ja onnistuneen perehdytyksen voi
ajatella pitkässä juoksussa säästötoimenpiteenä
työntekijän paremman sitoutumisen takia.

Uusi työntekijä perehdytetään talon tavoille heti työsuhteen alkaessa, mutta tämänkin jälkeen työnantajan tulisi muistaa säännöllisin väliajoin kuulostella uuden tekijän mietteitä ja ajatuksia. Ei olisi huono idea tavata uutta työntekijää säännöllisin väliajoin esimerkiksi kuukausittain puolen vuoden ajan ja tiedustella, miten työnteko on lähtenyt sujumaan. Tällainen tilaisuus tarjoaa paitsi työnantajalle arvokasta tietoa työpaikan toimivista ja/tai toimimattomista käytäntöistä myös työntekijälle väylän vaikuttaa omaan tilanteeseen mahdollisten mukauttamisten toivossa. Se välittää työntekijälle viestin siitä, että hän on arvokas työntekijä ja, että hänen panostaan työpaikan hyväksi välitetään. Uuden työntekijän on myös ensiarvoisen tärkeää saada palautetta tehdystä työstään – antoi sen sitten työnantaja tai esimerkiksi tiimin johtaja.

Työnantajalta vaaditaan uuden työntekijän sitouttamisessa myös pelisilmää. Nuoret työntekijät voivat tarvita kattavammin perehdytystä ja varmistusta tekemisistään, mutta pitkässä juoksussa tämä usein maksaa itsensä takaisin. Hyvistä tekijöistä kannattaa pitää kiinni ja yksi varma keino sen varmistamiseksi alkaa jo perehdytysvaiheessa.

Miksi minä jäin ulkopuoliseksi?

Minun on myönnettävä, että kyseisessä uupumukseen johtaneessa työssä työyhteisöön integroitumista oli työnantajan puolelta etukäteen mietitty – tavallaan. Työn alkaessa oli muun muassa erilaisia perehdytyksiä organisaation toimintakulttuuriin ja -tapoihin, minulle oli osoitettu oma ”buddy” eli sopeutumisessa auttava toveri työyhteisön sisältä sekä luvattu työnohjauksen käyttömahdollisuus kertaluonteisesti. Tämä tietysti kuulostaa näin listattuna suhteellisen hyvältä ja herättää kysymyksen siitä, miksi toimet eivät kuitenkaan olleet riittävät. Olen kirjoittanut näitä auki aikaisemminkin täällä ja täällä.

Tiivistetysti sanottuna tärkeimmät syyt ulkopuolisuudelle olivat etätyö, esimiehen huono johtaminen sekä uupumuksen eskaloituminen, joka näyttäytyi sosiaalisena vetäytymisenäkin. Kokemus sai minut suhtautumaan varauksella etänä tapahtuvaan perehdyttämiseen, enkä enää suostuisi etäperehdytykseen, mikäli työ ei olisi täysin etänä tapahtuvaa. Koska minut tuolloin perehdytettiin virtuaalisesti ja siitä vasta noin puolen vuoden kuluttua menin työpaikalle, ei perehdytystä uusittu eikä minua esitelty työyhteisölle, olinhan jo useimmille tuttu ruudun takaa. Tästä seurasi, että jäin paikan päällä hyvin yksin. En myöskään enää ollut tekemisissä osoitetun ”buddyn” kanssa, rehellisesti sanottuna en paikan päällä enää ollut varma, kuka hän olikaan. Työtehtäviin liittyvä perehdytys oli myös likimain olematonta, mikä yhdistettynä esimiehen mikromanagerointiin aiheutti suurta epävarmuutta tekemistä kohtaan ja siten lisäsivät uupuneisuutta. Uupumus vastaavasti sai minut vetäytymään sosiaalisesta vuorovaikutuksesta. Työyhteisössä oli myös hyvin kilpailuhenkinen tunnelma, mikä sai minut entisestään loitontumaan muista. Miksi haluaisin kilpailla kollegoiden kanssa yhtään mistään, kun päällimmäinen tuntemukseni työtä kohtaan oli syventyvä kyynistyminen?

Sosiaalistuminen ei aina ota onnistuakseen

Työyhteisön jäseneksi tulemista voidaan lähestyä sosiaalistumisen prosessina, joka pitää sisällään erilaisia vastavuoroisia vaiheita. Sosiaalistuminen on työyhteisön tavoille oppimista – jokaisessa työpaikassa ja työyhteisössä on omat tapansa, toimintakulttuurinsa ja sosiaaliset normistonsa. Uuden työntekijän on mahdollista lisätä mahdollisuuksiaan päästä osaksi ryhmää ja viestiä yhteisölle haluavansa tulla siihen osaksi alkamalla noudattaa normeja ja yhteisön tapoja puhua ja pukeutua. Työntekijä sisäistää yhteisössä vallitsevan kulttuurin ja mukauttaa omaa käyttäytymistään vastaamaan yhteisön vaateita. Tekemällä näin yhteisö tulkitsee yksiön muutosvalmiuden merkkinä sitoutumisesta ja halukkuudesta tulla ryhmän jäseneksi. Tämän jälkeen yhteisö arvioi työntekijän soveltuvuutta osaksi ryhmän jäsentä. Riippuen saamastaan arvioinnista työntekijä voi joutua mukauttamaan käyttäytymistään useita kertoja ja ikään kuin toistuvasti todistella halukkuuttaan yhteisön jäseneksi. Sosiaalistuminen vie siten aikaa eikä ole lainkaan tavatonta, ettei yksilöä siltikään hyväksytä osaksi ryhmää.

Jotkut työyhteisöt eivät ole vastaanottavaisia yhtään ketään 
kohtaan.

Syitä sille, miksi jotakuta ei haluta ottaa osaksi yhteisöä, lienee yhtä paljon kuin ihmisiä. Milloin kyseessä on henkilökemioihin liittyvät tekijät, milloin työ- ja aikapaineisiin liittyvät. Uupumiseni jäljiltä ja pahimman toipumisvaiheen ylitettyäni, aloin uudelleen suuntautua ja tarkentaa koulutustani haluamaani suuntaan. Osana tätä kouluttautumista minulla oli työharjoittelu ja sain hieman lisäperspektiiviä kyseiseen ulkopuolisuuden aiheeseen. Olin harjoittelijana alalla, jossa on huutava työvoimapula ja, jossa uusia tekijöitä kaivataan kipeästi. Minulla tietysti oli jo valmiiksi tuntosarvet koholla tapahtuneen uupumuksen myötä, mutta olin silti häkeltynyt siitä, miten huonosti uusi tulokas työyhteisössä otettiin vastaan. Olin vain harjoittelija, joten kenties se toimi oikeuttavana tekijänä sille, että osalla yhteisön työntekijöistä jo alkeelliset käytöstavat tuntuivat unohtuneen. Tervehdyksiini ei vastattu, nimeäni ei muistettu eikä kanssani jääty hetkeäkään pidemmäksi aikaa oleskelemaan kuin mitä oli pakko. Tiedän, että toiminta olisi ollut samanlaista kenen tahansa toisen harjoittelijan kanssa ja, että työntekijöistä valtaosa oli itsekin työuupumuksen partaalla suuren työtaakan ja organisaatiomuutoksen alla. Kokemus sai minut silti pohtimaan sitä, ettei työntekijän sosiaalistumisen onnistuminen voi olla vain työntekijän ja työnantajan vastuulla. Myös työyhteisön jäsenillä, työntekijän kollegoilla on tietynlainen vastuu siinä, että uusi työntekijä (tai harjoittelija) kokee olonsa edes vähissä määrin tervetulleeksi. Tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty, sillä ystävällisyydestä ja kohteliaisuudesta ei makseta lisää palkkaa. Minulle harjoittelu oli kuitenkin opettavainen ja varmisti sen, etten ole se tulevaisuuden tekijä, joka paikkaa kyseisen alan työvoimapulaa. Etsintäni siitä, mitä haluan tehdä isona, jatkuu.

Eli voidaanko yhteenkuuluvuutta lisätä työpaikoilla?

On paitsi johdon myös työntekijöiden 
velvollisuus olla syrjimättä ketään ja puuttua 
epäkohtiin.

Yhteenkuuluvuuden lisäämiseksi yksilötasolla on tärkeää varmistaa, että työnteko sujuu ja puitteet sen tukemiselle ovat kunnossa. Kun useampi työntekijä voi hyvin, näyttäytyy se myös positiivisesti ryhmätasolla. Ryhmän yhteenkuuluvuutta voidaan työyhteisössä lisätä esimerkiksi erilaisten TYHY-päivien ja pikkujoulujen muodossa. Tällöin olisi hyvä varmistaa, että mukana tosissaan ovat kaikki halukkaat ja pitää silmällä sitä, ettei poissa ole aina samat henkilöt. Hyvin tärkeänä, ellei tärkeimpänä, yhteenkuuluvuutta ja me-henkeä lisäävänä tekijänä on myös reilu ja tasavertainen johtaminen, joka takaa jokaiselle yhteisön jäsenelle tunteen siitä, että kaikkia kohdellaan samalla tavalla.

On myös hyvä tiedostaa se, että on paljon työyhteisöjä, joihin ei ole mahdollista päästä osaksi, vaikka tekisi asian eteen kaikkensa. Sinä voit olla yhteisön jäsenille uhka, joka tulit viemään muiden työt tai sinä voit olla se nuori pyrkyri, joka ei tiedä miten asiat talossa hoidetaan. Sinulla voi olla muiden silmissä liikaa tai liian vähän kokemusta, sinulla voi olla turhan positiivinen tai negatiivinen työote tai voit olla liian hiljainen tai liian kovaääninen. Sinä voit tietämättäsi olla samanniminen kuin jonkun entinen koulukiusaaja tai näyttää samalta kuin jonkun exä, mikä kenties tiedostamattomasti ajaa heidän käytöstään sinua kohtaan ulossulkevaksi. Näin ei tietysti pitäisi olla, kun puhutaan aikuisten ihmisten työpaikoista, mutta valitettavasti tällainen tuntuu olevan ennemmin sääntö kuin poikkeus. Tämä on mielestäni hyvä tiedostaa. Seuraavan kerran, kun mietit, mikä sinussa on vikana, voit kääntää ajatuksen toisinpäin: mikä työyhteisössä onkaan vialla?

Työyhteisöön kuulumisesta ja sen tärkeydestä:

• Ihmisiä on erilaisia ja joillekin työyhteisö on vain välttämätön pakko, johon on kuuluttava, ei sen kummempaa. Tärkeää on tunnistaa, miten itse asiasta ajattelee ja, millaisen painoarvon työyhteisön tärkeydestä omassa elämässä antaa.
• Ulkopuolisuuden tunne voi projisoitua omista sisäisistä kokemuksista ja tuntemuksista, mikä voi olla hyvä tiedostaa. Se ei silti poissulje sitä, etteikö työyhteisössäkin voisi piillä ongelmia.
• Vaikuttaako työyhteisö negatiivisesti työntekemiseen? Onko tilanteessa jotain, mitä voisit tehdä toisin?
• Vaihtamalla voi parantua!