2/2 Vuosikymmen alkoholisuhdetta: märät opiskeluvuodet

Jatkoa edellisen kirjoituksen kesken jääneeseen minun ja kuningas alkoholin kymmenvuotisen historian tarkasteluun. Jäin tosiaan tilanteeseen, jossa nuoruusvuoteni alkoivat olla takanapäin, itsenäistyin, muutin uudelle paikkakunnalle opiskelupaikan perässä ja aloitin korkeakouluopinnot. Alkujaan olin ajatellut elämäntilanteeni muutoksen rauhoittavan bilettäjä-minääni, mutta aivan näinhän asia ei mennyt: opiskeluvuosien aikana juhliminen ja juominen saivat oikeastaan vain uuden vaihteen päälle.

Opiskelijabileitä joka lähtöön

Opiskeluvuosien aikana alkoholinkäyttöni lisääntyi.

Opintojen aloitusvaiheessa minulle oli tärkeää päästä osaksi opiskelijayhteisöä ja saada uusia ystäviä. En ollut lainkaan huolissani siitä, miten opintoni lähtisivät rullaamaan, vaan pelkäsin ennen kaikkea sitä, että jäisin yksin ja olisin tyystin ilman ystäviä uudessa, vieraassa ympäristössä. Siksi ravasin ensimmäisinä kuukausina lähestulkoon kaikissa eri tutustumistapahtumissa ja käytin tilaisuuden hyväksi alkoholin juomisen suhteen. Toimintani tuotti tulosta, sain uusia ystäviä ja pääsin osaksi kanssaopiskelijoideni muodostamaa porukkaa. Valtaosa tekemistäni uusista ystävistä olivat minua muutaman vuoden nuorempia ja tulleet opiskelemaan suoraan lukiosta, joten juhliminen oli heille uutta ja baareissa käyminen ennestään vierasta. Tämä sai minutkin tuntemaan tietynlaista uudelleen viehätystä biletystä ja baareissa ravaamista kohtaan, vaikka kilsoja toiminnan parissa oli jo takanapäin. Minua pidettiin biletyksen saralla konkarina ja uudet ihmiset ympärilläni näkivät minut hyvin pitkälti juhlijana. Bilettäjän identiteettini tiukensi otettaan entisestään.

Juhliminen ei jäänyt vain tutustumisvaiheeseen ja fuksivuoteen, vaan jatkui tasaisesti opiskeluvuosieni läpi. Opiskelijatapahtumia oli laidasta laitaan: aina sitseistä approihin, beer pong -turnajaisiin, erilaisiin teemabileisiin ja viikon mittaisiin vapun viettoihin. Halutessaan jokaiselle viikolle löytyi jokin tapahtuma, johon osallistua. Lukuisat opiskelijatapahtumat pitivät huolen siitä, että juomiselle luotiin puitteet ja sille saatiin ikään kuin hyväksyntä muilta tapahtumaan osallistuvilta. En tiedä, onko tänä päivänä alkoholittomia opiskelijatapahtumia enemmän kuin minun aikanani, silloin niitä ei juurikaan ollut. Tiedän, etten siltikään olisi niihin osallistunut, sillä selvinpäin juhlissa oleminen näyttäytyi minulle tylsänä ja naurettavana. Join niissä aina.

Minulle opiskeluvuodet olivat märkiä ja uskon tämän olevan suhteellisen yleistä. En ollut ainut, jolla alkoholin käyttö meni suht säännöllisesti yli ja, siksi minulle ei juuri koskaan kukaan ulkoapäin kommentoinut juomatapojani. Kommentoinnit ovat olleet harvassa ja toisaalta myös menneet minulta kuuroille korville, sillä en itse pitänyt alkoholinkäyttöäni minulle ongelmana. Opiskelijoiden alkoholinkäyttöön ei myöskään ehkä kovin herkästi puututa, vaan sitä pidetään jollain tapaa jopa normina, että haalarit päällä rymytään ja ollaan tuhannen asteen tuiskeessa.

Sekoilu lisääntyy

Aloin ymmärtämään sen, ettei minun alkoholinkäyttöni 
ollut täysin hallinnassa.

Hiljalleen alkoholinkäyttöni alkoi saada tummempia sävyjä ja käytön kontrolli vaikeutua. Opiskeluvuosien edetessä muistikatkokset, sammumiset ja krapuloiden pahenemiset tulivat tutuiksi. Eräällä kerralla jouduin selviytymisasemalle ja toisella sain lasinsirun käsivarteeni. Erilaiset tapaturmat ja ikävät sattumukset tulivat kuvioihin, kirjaimellisesti sekoiluni lisääntyi. Samanaikaisesti elämääni asteli hyvin myrskyinen, traumasuhteen kaltainen ihmissuhde, joka entisestään lisäsi juomisen haluani. Alkoholista tuli lääke, jolla sain kaikenlaisen stressin, huolet ja murheet turrutettua ja unohdettua. En osannut puhua asioista selvinpäin ja virheellisesti kuvittelin, että alkoholin avulla oppisin paremmin puhumaan, mitä ei tietystikään tapahtunut. Aloin olla ystäväporukastamme aina se, joka oli eniten sekaisin. Se oli yleisesti tiedossa oleva asia ja ennemmin sääntö kuin poikkeus. Viimeisinä opiskeluvuosina juhlimiseni hieman harveni, muutamaan kertaan kuukaudessa, mutta mukaan astelivat seuraavan päivän tasoittavat ja useampien päivien pituisiksi venähtäneet juomaputket. Olen noihin aikoihin ensimmäisiä kertoja ajatellut, että voin kuolla tähän ja, että minun olisi parasta lopettaa. En ole asian eteen kuitenkaan mitään konkreettista tehnyt. Opiskeluaikojen piikkiin.

Morkkisten kompensointia suorituksilla

Vaikka opiskeluvuodet olivat minulle märkiä, suoritin tutkintoni viiden vuoden määräajassa hyvin arvosanoin. Olin ystäväporukastamme ensimmäisiä, jotka valmistuivat. Tämän lisäksi työskentelin vakituisesti opintojeni ohessa ja, vaikka välillä työpäivät sujuivat pienessä vapinassa ja kylmässä hiessä, kertaakaan en jättänyt mitään alkoholin käytön takia tekemättä. Liikuntaa harrastin säännöllisesti ja kuntosalilla kävin kolmesta viiteen kertaa viikossa. Matkustelin myös suhteellisen useasti ja suoritin muutaman eri opiskelijavaihdon eri maissa. Näin jälkiviisaana on helppo huudella, mutta ehkei ihmekään, että melko pian valmistumisen jälkeen sain burnoutin.

Olen kirjoittanut suorittamisesta oman postauksensa ja näkisinkin, että juominen voimisti suorituskeskeistä elämänasennettani. Viikonloppuisin sekoiltiin ja arkisin tästä syntynyttä morkkista ja häpeää kompensoitiin suorittamalla elämän muita osa-alueita. Suorittamisesta syntynyttä kuormitusta sitten taas viikonloppuna nollailtiin ja niin edelleen, noidankierre oli valmis. Elämäni kaventui suoritukseksi ja se on kenties ollut keinoni näyttää, lähinnä itselleni, että kova juhliminen on minulla hallinnassa ja, että kaikesta huolimatta saan asioita aikaan. Minulla ei ole ongelmaa. Tämä on myös heikentänyt juomisen ongelmallisuuden havaitsemista, sillä ulkoapäin katsottuna olen elänyt varsin tavanomaista opiskelijan elämää. Uskon tämän olevan suhteellisen yleistä, sillä toisin kuin usein luullaan, alkoholiongelmaiset eivät ole pelkkiä rapajuoppoja, vaan usein juuri niitä, joilla kulissit pysyvät pystyssä ja elämä näyttää suhteellisen tavalliselta ennen lopullisia syöksykierteitä.

Valmistuminen herättää ajattelemaan

Maisteriksi valmistumisen jälkeen päällimmäinen tunteeni ei ollut helpotus opintojen päättymisesti, vaan ennen kaikkea ahdistus tulevasta. Etsin paikkaani työelämässä enkä ollut lainkaan varma omasta osaamisestani tai asiantuntijuudesta, päällimmäiset muistoni opiskeluvuosilta kun olivat alkoholi- ja juhlintasidonnaisia. Tuntui, että yhtäkkiä minun tulisi olla aikuinen, joka ei enää torstaisin laulaisi juomalauluja sitseillä tai heiluisi opiskelijahaalarit jalassa yön pikkutunneilla. En tiennyt yhtään, mitä haluaisin elämältä tai, mitä lähtisin tekemään. Vietin aikoja ulkomailla enkä oikein tiennyt, kuka olin. Elämäntilanteeni oli muutoksessa ja koska tiesin, että juuri muutokset lisäsivät halukkuuttani juhlimiseen ja alkoholinkäyttöön, pelkäsin tulevaa. Pelkäsin, että alkoholinkäyttöni lähtee lopullisesti lapasesta eikä juhliminen ota loppuakseen.

Elämässäni tapahtui valmistumisen ja työelämän etsinnän ohella myös muita muutoksia paikkakuntavaihdoksen ja uuden ihmissuhteen muodossa. Nämä muutokset olivat minulle positiivisia ja sen sijaan, että juomiseni olisikaan lisääntynyt, se itseasiassa väheni. Rauhoittuminen sai pelkoni lieventymään ja ymmärsin, että minun on mahdollista valita, lisääntyykö juhlimiseni vai ei. Kumppanillani on ollut tärkeä rooli alkoholin vähentämisessä ja lopulta lopettamisessa, sain häneltä kaipaamaani turvallisuutta ja ilman alkoholia tapahtuvaa hyväksytyksi tulemista. Hän ei tarvinnut alkoholia tehdäkseen asioita ja hiljalleen aloin havaita, kuinka vähän teinkään asioita juhlimisen ulkopuolella. Minulle oli myös uutta se, että saatoin olla oma itseni ilman alkoholin tuomaa pönkitystä ja silti toinen välitti minusta. Vaikka se kuulostaa kornilta, niin kohdallani rakkaus näytti välähdyksen paremmasta ja siitä, etten tarvitse alkoholia ollakseni sen arvoinen. Tämä ei ollut ollut minulle itsestään selvää.

Valmistumisen jälkeen tapahtuneen rauhoittumisen ja toisaalta tietynlaisen ahdistuksen myötä aloin ensimmäisiä kertoja pohtimaan omia juomatottumuksiani. Samoihin aikoihin alkaneella koronapandemialla on ollut tähän osansa ja ymmärsin, että kotona tissuttelu ei ollut minun juttuni, vaan tarvitsin hauskanpitoon nimenomaan muita ihmisiä ja ravintoloita. Kotibileet ilman baariin menemistä olivat mielestäni vajaaksi jääneitä iltoja. Pandemia oikeastaan aukaisi silmäni siitä, kuinka ravintolat ovat vain ravintoloita (olin antanut niille turhan paljon painoarvoa) ja, kuinka alkoholi on loppu viimein varsin poliittinen asia. En halunnut enää sitoa identiteettiäni, elämäntyytyväisyyttäni tai käsityksiäni hauskuudesta niin vahvasti ulkoisiin tekijöihin, sillä pandemia herätti minut siihen, että ne voidaan hetkessä sulkea ja viedä ulottumattomiin.

Humalahakuisuuden kyseenalaistaminen

Matkustelussa minulle on ollut aina tärkeää 
tutustua paikalliseen yöelämäkulttuuriin.

Kaikkien edellä kuvattujen tekijöiden yhteisvaikutuksesta alkoi alkoholinkäytön kyseenalaistamisprosessini. Ennen kaikkea kyseenalaistin kykenemättömyyttäni yhden tai kahden lasillisen juomiseen ja sitä, miksi minun tuli aina juotua humalahakuisesti. Vaikka olisin etukäteen sanonut ottavani rauhallisesti, olin loppuillasta aivan naamat. Alkoholi vei minua. Minulla ei koskaan tullut esimerkiksi huonoa oloa, mikä olisi lopettanut juomisen, vaan olen usein juonut siihen saakka, kunnes sammun. Päätyyn asti ottaminen on myös ikään kuin ollut merkki onnistuneesta illasta. Ulkomailla ollessani humalahakuinen juomiseni on usein korostunut, sillä tavallisesti muiden kansalaisuuksien edustajat nauttivat alkoholia maltillisemmin. Olen voinut verhoutua suomalaisen kulttuurin taakse ja todeta suurien juomamäärien olevan tavanomaisia Suomessa, mikä taitaa valitettavasti olla varsin totta.

Aloin lisäksi entistä enemmän kyseenalaistaa sitä hintaa, mitä maksan yhden illan hauskanpidosta, sillä iän myötä krapulat pahenivat ja pitenivät tuntuvasti. Henkiset myllerrykset olivat todellisia ja saivat minut tuntemaan oloni mitättömäksi. Kyseenalaistin sitä, onko minulla viihteellä oikeasti edes hauskaa ja sitä, miksi ylipäänsä tarvitsen alkoholia siihen. Olenko niin kuiva, etten voi pitää hauskaa ilman päihteitä? Loppuaikoina minulla oli myös jokaisen juhlan kohdalla tunne siitä, että tiedän jo, miten ilta tulee etenemään ja, että olen jo nähnyt kaiken, mitä juhliminen voi minulle tarjota. Been there, done that. En yksinkertaisesti jaksanut enää. Havaitsin myös kaavoja, jotka aiheuttivat minussa juomisenhalua. Tällaisia olivat ennen kaikkea elämässä tapahtuvat muutokset, huolet ja stressi. Tämä havainto tuli ennen pitkää havaittua varsin oikeaksi, ja työuupumukseen sairastuttanut työsuhde olikin sitten viimeisiä tikkejä alkoholisuhteeseeni, tästä löytyy oma kirjoituksensa. Kyseenalaistamisprosessini kesti kaikkinensa reilu vuoden päivät ja se kypsytti minua matkalla kohti lopettamispäätöstä.

Ei kiitos enää!

Minulle 10 vuoden suhde alkoholin kanssa 
oli tarpeeksi.

Ensimmäiset vuodet alkoholinkäytön parissa olivat hauskoja ja toivat minulle ikimuistoisia kokemuksia, mutta hiljalleen se tiukensi otettaan minusta ja alkoi saamaan liian isoa roolia elämässäni. En esimerkiksi opiskeluaikoja muistele samanlaisella lämmöllä, sillä tällöin mukaan alkoi kasvavissa määrin tulemaan myös niitä kuuluisia alkoholin huonoja puolia, tunteiden tukahduttamista, häpeää ja epätoivoa. Alkoholista muodostuikin minulle selviytymiskeino ja väylä olla käsittelemättä haastavia tunteita ja asioita elämässäni.

Vaikka juhlimiseeni ei juuri koskaan kukaan ulkopuolinen puuttunut eikä mennyt siihen pisteeseen, että se olisi rikkonut ihmissuhteitani, pystyn jälkiviisaana toteamaan minulla olleen ongelma alkoholin kanssa. Varsinkin näin reilu kaksi vuotta raittiina olleena, näen alkoholinkäyttöni ja juhlimiseni entistä realistisemmin ja luotan kokemukseeni siitä, että käyttöni oli ongelmallista. Alkoholittomuus on aukaissut minulle täysin uudenlaisen todellisuuden ja näyttänyt minulle paljon sellaista, mitä alkoholi kohdallani vain sumensi. Kirjoitan tarkemmin lopettamisesta ja sen vaiheista, mutta tähän väliin totean sen, että minulle 10 vuoden suhde alkoholiin oli tarpeeksi. Olen kiitollinen itse itselleni siitä, että silmäni käytön suhteen aukesivat ja ymmärsin lopettaa hyvän sään aikana oman hyvinvointini puolesta. Minusta ei ole kohtuukäyttäjäksi tai silloin tällöin siemailijaksi, vaan tiedän, että ennen pitkää humalahakuisuuteen tähtäävä otteeni saisi vallan ja olisin takaisin samalla tiellä, jota kymmenen vuotta kuljin ja, jonka tiedän johtavan vain umpikujaan.

Alkoholinkäytön kyseenalaistamisprosessin tukena minulla oli käytössä muun muassa seuraavia kysymyksiä:

• Minkälaiset tilanteet herättävät halusi juoda ja juhlia?
• Käytätkö alkoholia tukahduttamaan tai nostattamaan tietynlaisia tunteita? Jos kyllä, niin minkälaisia tunteita?
• Kuvaile itseäsi alkoholinkäyttäjänä.
• Minkälaisessa seurassa ja paikoissa suosit juhlimista ja/tai alkoholinkäyttöä?
• Tuntuuko alkoholin vähentäminen tai lopettaminen ahdistavalta?