Elämää Uupuneen Silmin

Koulunpenkiltä työelämään siirtyminen on merkittävä vaihe elämässä ja se sisältää paljon erilaisia mahdollisuuksia ja kompastuskiviä. Oma työelämään siirtymiseni maisteriksi valmistumisen jälkeen ei sujunut kuin strömsössä ja työuupumukseen sairastuttanut työ oli ensimmäinen varsinainen oman alan työni. Väitänkin, että juuri tämä siirtymävaihe on erityisen riskialtista aikaa sairastua erilaisiin työperäisiin sairauksiin kuten blogissanikin keskiössä olevaan työuupumukseen. Siirtymävaihetta voi ajatella tietynalaisena välitilana, ja työelämään siirryttäessä tämä näyttäytyy siten, ettei henkilö ole enää opinlahkon tukiverkoston piirissä eikä hän oikein ole vielä kiinni työyhteisössä tai organisaation tuen alaisuudessa. Tilanne voi olla varsin kuormittava ja tulevaisuus näyttäytyä epätietoisuuden värittämänä. Tarkastelen siksi joitakin tekijöitä, joilla siirtymää voitaisiin helpottaa ja nostan esiin asioita, joita myös minun olisi ollut hyvä etukäteen tietää työelämästä. Lähestyn aihetta

Summatakseni hieman aikaisempia kirjoituksia yhteen, esitän seuraavaksi kymmenen kohdan listauksen, josta käy ilmi pääsyyt sairastumiselleni työuupumukseen. 1. Huono johtaminen 2022 Suomi Areenassa keskusteltiin työssä jaksamisesta ja  mielenterveydestä. Olin keskustelijoiden kanssa  yhtämielinen siitä, että työnantajalla ja esimiestyöllä on merkittävä rooli työhyvinvoinnillisissa asioissa. Tiedän, että huono johtaminen on käsitteenä hyvin epämääräinen ja likimain kaikki työpaikan ongelmat voidaan sanoa johtuvan huonosta johtamisesta . Kohdallani esimiestyö kuitenkin yksiselitteisesti oli puutteellista ja johtamistapana käytetty mikromanagerointi heikensi työnimun kokemuksia verrattain tehokkaasti. Pikkutarkka puuttuminen kaikkeen tekemiseen heikensi ammatillista itseluottamusta, vähensi luovaa ongelmanratkaisukykyä ja söi oma-aloitteisuutta. Esimies jätti toistuvasti puuttumatta pyyntöihini vähentää kasvanutta työmäärää eikä hänelle uskaltanut antaa palautetta asiasta. Tämä kertoo

Vastavalmistuneena koin painetta kiirehtiä työelämään. Minulle on jäänyt yliopistoajoilta mieleen hyvää tarkoittavat, lukemattomat neuvot siitä, kuinka valmistumisen jälkeen olisi toivottavaa löytää itsensä välittömästi työelämästä. Jalka mielellään oven väliin jo opiskeluiden aikana, sillä työpaikka olisi hyvä olla tiedossa ennen kuin ottaa tutkintopaperit ulos. Tutkinnot vanhenevat. Aina on seuraava vuosikurssi seuraavana vuonna valmistuneita, joilla on käsissään ne tuoreimmat tutkinnot. Kilpailu on kovaa ja aukot ansioluettelossa tuomittavia. Näiden ukaasien saattelemana samaan hengen vetoon on muistettu todeta se, että työllistyminen on yksilön omalla vastuulla. Työttömyyskortistoon joutuminen on pahinta, mitä voisi tapahtua, eikä työuupumisista minun opiskeluaikoinani juurikaan puhuttu. Yhteiskuntatieteilijänä olen saanut kuulla olevani generalisti, joka ei valmistu suoraan mihinkään tiettyyn ammattiin. Vain taivas on rajana. Olenkin monet kerrat kuullut kysyttävän kertoessani