Elämää Uupuneen Silmin

Olen ollut alkoholittomalla linjalla reilu kaksi vuotta ja kimmokkeen korkin sulkemiselle sain kokemastani työuupumuksesta. Ilman uupumiskokemusta olisin tuskin alkoholin käytön lopettamisessa onnistunut tai edes ajatellut sitä itselleni sopivana vaihtoehtona. Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, uupumus pakotti minua tarkastelemaan elämääni ja itseäni: sitä, mitä minä haluan . Erinäisten vaiheiden jäljiltä tulin siihen ymmärrykseen, että olen ikään kuin käännekohdassa ja aika on kypsä alkoholin jättämiselle. Haluan avata aihetta hieman laajemmin, joten kirjoitan tästä useamman kuin yhden postauksen. Nyt tarkoitukseni on keskittyä siihen, miten juuri työuupumuksen kokeminen sai silmäni aukeamaan alkoholin käytön suhteen. Tähän alkuun haluan todeta, että varmasti tiettyjen mittareiden mukaisesti voisin kutsua itseäni alkoholistiksi. Minulla on ollut alkoholin ongelmakäyttöä ja jatkuessaan olisin hyvin voinut olla matkalla kohti alkoholiriippuvuutta, alkoholismia. En näe kuitenkaan

Työuupumuksen myötä elämääni asteli unettomuus ja sen aiheuttamat haasteet. Nukahtamisen vaikeudet, yölliset heräilyt ja huonolaatuinen uni tuntuivat kroonistuneen uupumukseni seurauksena. Kuluvan vuoden alussa mittani tuli täyteen ja päätin kokeilla lieventää kärsimystäni lopettamalla kahvin ja muiden kofeiinipitoisten juomien nauttimisen. Halusin pyristellä eroon kofeiinikoukusta ja selvittää, josko sen onnistuneella selättämisellä olisi positiivisia vaikutuksia nukkumiselleni. Suhtauduin lopettamiseen melko rauhallisesti, vaikka olinkin varautunut kofeiinivajeesta aiheutuviin vieroitusoireisiin kuten päänsärkyyn ja väsymykseen, ja pidin varmana sitä, että lopettamisesta seuraavat pari viikkoa olisivat tuskallisia. Kaikeksi yllätyksekseni pääsinkin helpolla, käytännössä ilman minkäänlaisia vieroitusoireita ja koin lopettamisen hyvinkin vaivattomaksi. Hiljalleen kofeiinijuomien lopettamisesta seuraavat vaikutukset alkoivat näkyä ja heijastua positiivisesti myös unen saralle. Työuup

Työuupumuksen ja masennuksen suhde tuntuu jakavan mielipiteitä. On koulukuntia, joissa masennuksen ajatellaan aiheuttavan työuupumusta, toisaalla taas nähdään, että ihminen masentuu työuupumuksen jälkimainingeissa sekä kolmannessa, että työuupumus ja masennus ovat yhtä ja samaa asiaa. Koska työuupumus ei ole diagnoosi sinänsä, siihen sairastunut saa useimmissa tapauksissa masennuksesta diagnoosin, ja siten myös työuupumuksen hoito on hyvinkin yhtenevä masennuksen hoidon kanssa esimerkiksi masennuslääkkeiden ja keskusteluavun muodossa. Myös työuupumuksen oirekirjo on pitkälti yhtenevä niin masennuksen kuin väsymysoireyhtymän kanssa. Depressiosta ja sen oirekirjosta löytyy kattavasti tietoa Käypä hoidon sivuilta ja Mielenterveystalon sivuilta . Tarkat diagnoosikriteerit suosittelen lukemaan mainituilta sivuilta, keskityn tässä kirjoituksessa omiin kokemuksiini. Diagnosoinnista Yleisesti työuupumuksen varmistamiseksi noudatetaan kolmen pääoireen löytymistä ja näistä erityisesti kaksi

Miksi kirjoitan näinkin avoimesti omasta työuupumuksestani? Haluan ensinnäkin omalla esimerkilläni näyttää, ettei työuupumus johdu puhtaasti vain liian suuresta työmäärästä eikä työuupumuksessa ole kyse vain pienestä väsymyksestä, joka korjaantuisi kädenkäänteessä. Väsymyksen ohella voidaan puhua esimerkiksi hermoston hälytystilasta, unettomuudesta, muistiongelmista ja aivosumusta sekä sydämen rytmihäiriöistä ja suolistovaivoista. Mielestäni työuupumus sanana on jollain tapaa liian kiltti ja kaunisteleva, se jättää kertomatta kaiken sen, mitä liiallinen stressi ja suuri kuormitustila saa ihmisessä aikaan. Työuupumus ja sen aiheuttama työstressi voi nimittäin ajaa ihmisen hyvinkin syviin vesiin: vakavaksi eskaloituneena voidaan todellisuudessa puhua elämästä ja kuolemasta. Myös toipumisen tie saattaa olla kivinen ja vaatia paitsi aikaa, johon voi muuten suhteellisesti mennä enemmän kuin varsinaiseen uupumiseen meni aikaa, myös erilaisia korjausliikkeitä kuten terapiaa , alan vaihtoa ja

Taipumukseni suorittamiseen nosti päätään myös työuupumuksen toipumisprosessissani: aloin suorittamaan toipumistani. Ennen kaikkea tämä näyttäytyi toipumiseni vauhdittamisena ja erinäisten toimien kahmimisena vailla ymmärrystä siitä, miksi tein mitäkin. Halusin päästä back on track mahdollisimman pikaisella aikataululla enkä sallinut itselleni sen hyväksymistä, että prosessi tulisi viemään aikaa. Olin mielestäni epäonnistunut, kun en ollutkaan kuukauden kestäneen levon jäljiltä lähimainkaan samoissa ruumiin- ja sielunvoimissa kuin, mitä olin ollut ennen sairastuttanutta työsuhdetta. Minun pitäisi toipua nopeammin ja, vaikkei minulla ollutkaan vertailukohdetta, jostain syystä olin varma, että toivuin hitaammin ja huonommin kuin muut työuupuneet. Tulevaisuuskin ahdisti – tulenko enää koskaan olemaan entiselläni? Se, että nykyisin tunnistan taipumukseni suorittamiseen, on minulle uutta. Lue kirjoitukseni suorittamisesta täältä . Ensimmäinen ajatukseni työsuhteen päätyttyä ei ollut se,