Elämää Uupuneen Silmin

Koulunpenkiltä työelämään siirtyminen on merkittävä vaihe elämässä ja se sisältää paljon erilaisia mahdollisuuksia ja kompastuskiviä. Oma työelämään siirtymiseni maisteriksi valmistumisen jälkeen ei sujunut kuin strömsössä ja työuupumukseen sairastuttanut työ oli ensimmäinen varsinainen oman alan työni. Väitänkin, että juuri tämä siirtymävaihe on erityisen riskialtista aikaa sairastua erilaisiin työperäisiin sairauksiin kuten blogissanikin keskiössä olevaan työuupumukseen. Siirtymävaihetta voi ajatella tietynalaisena välitilana, ja työelämään siirryttäessä tämä näyttäytyy siten, ettei henkilö ole enää opinlahkon tukiverkoston piirissä eikä hän oikein ole vielä kiinni työyhteisössä tai organisaation tuen alaisuudessa. Tilanne voi olla varsin kuormittava ja tulevaisuus näyttäytyä epätietoisuuden värittämänä. Tarkastelen siksi joitakin tekijöitä, joilla siirtymää voitaisiin helpottaa ja nostan esiin asioita, joita myös minun olisi ollut hyvä etukäteen tietää työelämästä. Lähestyn aihetta

Tarkoitukseni on seuraavaksi käsitellä työnarkomaniaa eli työriippuvuutta. Edelliset kirjoitukseni ovat kytkeytyneet pitkälti alkoholinkäytön ja -lopettamisen ympärille, joten koen luontevaksi jatkaa riippuvuuden tematiikalla. Tarkastelen muun muassa sitä, mitä työholismi on, miten se ilmenee sekä sitä, olenko minä työnarkomaani. Lisäksi pohdiskelen, minkälaisia yhteyksiä työnarkomanialla ja työuupumuksilla mahdollisesti on.  Työnarkomanian yleisyydestä on vaihtelevaa tietoa, mutta sen arvioidaan olevan suhteellisen yleistä. Kuten muissakin riippuvuuksissa, myös työnarkomaniasta kärsivän voi olla vaikea myöntää kärsivänsä siitä. On ikään kuin yleisesti hyväksyttyä tehdä paljon töitä, sillä sen katsotaan kertovan enemmänkin henkilön pystyvyydestä ja tehokkuudesta kuin siitä, että tämä olisi riippuvainen. Yleisesti ottaen hoitoon hakeudutaan varsinaisen työnarkomanian takia heikon puoleisesti – lääkärin paikkeille saatetaan mennä siinä vaiheessa, kun työnarkomaniasta on jo aiheutunut mui

Olen ollut alkoholittomalla linjalla reilu kaksi vuotta ja kimmokkeen korkin sulkemiselle sain kokemastani työuupumuksesta. Ilman uupumiskokemusta olisin tuskin alkoholin käytön lopettamisessa onnistunut tai edes ajatellut sitä itselleni sopivana vaihtoehtona. Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, uupumus pakotti minua tarkastelemaan elämääni ja itseäni: sitä, mitä minä haluan . Erinäisten vaiheiden jäljiltä tulin siihen ymmärrykseen, että olen ikään kuin käännekohdassa ja aika on kypsä alkoholin jättämiselle. Haluan avata aihetta hieman laajemmin, joten kirjoitan tästä useamman kuin yhden postauksen. Nyt tarkoitukseni on keskittyä siihen, miten juuri työuupumuksen kokeminen sai silmäni aukeamaan alkoholin käytön suhteen. Tähän alkuun haluan todeta, että varmasti tiettyjen mittareiden mukaisesti voisin kutsua itseäni alkoholistiksi. Minulla on ollut alkoholin ongelmakäyttöä ja jatkuessaan olisin hyvin voinut olla matkalla kohti alkoholiriippuvuutta, alkoholismia. En näe kuitenkaan

Työuupumukseen johtaneessa työssä koin oloni työyhteisöstä täysin ulkopuoliseksi ja irralliseksi, mikä osaltaan oli merkittävässä roolissa sille, miksi uupumukseni eskaloitui niinkin vakavaksi. Kokemus oli melkoisen pysäyttävä ja ulkopuolisuuden tunne hyvin epämiellyttävä. Tapahtuneen myötä aloin tarkemmin pohtia sitä, miten näin pääsi käymään ja, minkälaisilla toimilla vastaavalta voitaisiin tulevaisuudessa mahdollisesti välttyä. Työyhteisö voi parhaimmillaan lisätä työntekijän  hyvinvointia ja jaksamista. Koska ihmisen voisi sanoa olevan sosiaalinen eläin ja, koska työ luo merkittävät puitteet valtaosalle työikäisistä ihmisistä arjen jäsentäjänä, työyhteisöön toimivasti kuulumisen tärkeyttä ei tule vähätellä. Työyhteisön ulkopuolelle jääminen lisää riskiä erilaisiin lieveilmiöihin, joista aiheutuu ennen kaikkea sosiaalisen toimintakyvyn vaikeuksia. Työpaikalla tämä voi näkyä arvostelun ja kritiikin pelkona, erilaisina pelkotiloina, epävarmuutena ja aloitekyvyn heikentymisinä ryhmät

Työuupumuksessani yksi voimakkaimmin näkyvistä seurauksista oli kyynistyminen työtäni kohtaan. Alkujaan hyvin merkitykselliseltä tuntunut työ muuttui salakavalasti tyystin merkityksettömästi enkä nähnyt työssäni enää lainkaan järkeä. Työtehtävät tuntuivat turhilta ja aikaisemmin paloa herättäneet teemat saivat minut toistuvasti kyseenalaistamaan niiden mielekkyyttä. Vaikka kyynistymistä edesauttoi esimiehen mikromanagerointi, uupuneisuus vakavoitti kyynistymiseni laajuutta. Hiljalleen työstä katosi ilo, enkä pystynyt sanomaan yhtäkään hyvää asiaa työstäni. Kyynistymisen myötä myös pidemmän aikavälin ammatilliset tavoitteet sammuivat ja laajemmin koko työelämä näyttäytyi hyvin negatiivisena paikkana. Vaikka uupumuksestani on jo kolmisen vuotta, kyynisyys työtä ja työelämää kohtaan on edelleen jossain määrin läsnä. Kyynistyminen työtä kohtaan on yksi työuupumuksen oireista. Kyynistyminen suojautumisen keinona Kyynistymisessä epäilykset työn merkitystä kohtaan kasvavat ja työ voi alkaa

Uupumuskokemuksesta kirjoittaminen on ollut minulle hyvin terapeuttista ja näkisin, että se on ollut toipumiseni tukena hyvin merkittävässä roolissa. Katsoessani hieman taaksepäin näin vuoden vaihtumisen kunniaksi, vuosi 2022 jää mieleeni muutosten vuotena. 2022 on vuosi, jolloin blogini sai alkunsa ja kirjoittamisen tärkeys entisestään korostui minulle. Tämä siitäkin huolimatta, etten mitenkään valtavan tietoisesti aloittanut kirjoittamisprosessia, vaan yhtenä päivänä vain heräsin ajatukseen blogin perustamisesta ja toisena päivänä minulla olikin sitten blogi pystyssä. Näin hetkellisen päähänpiston siivittämänä Elämää Uupuneen Silmin blogini oli syntynyt. Blogin kirjoittaminen on ollut minulle  hyvin terapeuttista.  Kirjoitukseni ovat syntyneet hyvin luonnollisesti, intuition ja luovuuden värittäminä, ja seison niiden takana ylpeästi. Tämän huomaaminen saa minut jossain määrin herkistymään, sillä en vielä muutama vuosi taaksepäin työuupumuksen ollessa pahimmillaan voinut uskoa, ett