Elämää Uupuneen Silmin

Koulunpenkiltä työelämään siirtyminen on merkittävä vaihe elämässä ja se sisältää paljon erilaisia mahdollisuuksia ja kompastuskiviä. Oma työelämään siirtymiseni maisteriksi valmistumisen jälkeen ei sujunut kuin strömsössä ja työuupumukseen sairastuttanut työ oli ensimmäinen varsinainen oman alan työni. Väitänkin, että juuri tämä siirtymävaihe on erityisen riskialtista aikaa sairastua erilaisiin työperäisiin sairauksiin kuten blogissanikin keskiössä olevaan työuupumukseen. Siirtymävaihetta voi ajatella tietynalaisena välitilana, ja työelämään siirryttäessä tämä näyttäytyy siten, ettei henkilö ole enää opinlahkon tukiverkoston piirissä eikä hän oikein ole vielä kiinni työyhteisössä tai organisaation tuen alaisuudessa. Tilanne voi olla varsin kuormittava ja tulevaisuus näyttäytyä epätietoisuuden värittämänä. Tarkastelen siksi joitakin tekijöitä, joilla siirtymää voitaisiin helpottaa ja nostan esiin asioita, joita myös minun olisi ollut hyvä etukäteen tietää työelämästä. Lähestyn aihetta

Työuupumukseen johtaneessa työssä koin oloni työyhteisöstä täysin ulkopuoliseksi ja irralliseksi, mikä osaltaan oli merkittävässä roolissa sille, miksi uupumukseni eskaloitui niinkin vakavaksi. Kokemus oli melkoisen pysäyttävä ja ulkopuolisuuden tunne hyvin epämiellyttävä. Tapahtuneen myötä aloin tarkemmin pohtia sitä, miten näin pääsi käymään ja, minkälaisilla toimilla vastaavalta voitaisiin tulevaisuudessa mahdollisesti välttyä. Työyhteisö voi parhaimmillaan lisätä työntekijän  hyvinvointia ja jaksamista. Koska ihmisen voisi sanoa olevan sosiaalinen eläin ja, koska työ luo merkittävät puitteet valtaosalle työikäisistä ihmisistä arjen jäsentäjänä, työyhteisöön toimivasti kuulumisen tärkeyttä ei tule vähätellä. Työyhteisön ulkopuolelle jääminen lisää riskiä erilaisiin lieveilmiöihin, joista aiheutuu ennen kaikkea sosiaalisen toimintakyvyn vaikeuksia. Työpaikalla tämä voi näkyä arvostelun ja kritiikin pelkona, erilaisina pelkotiloina, epävarmuutena ja aloitekyvyn heikentymisinä ryhmät

Miksi kirjoitan näinkin avoimesti omasta työuupumuksestani? Haluan ensinnäkin omalla esimerkilläni näyttää, ettei työuupumus johdu puhtaasti vain liian suuresta työmäärästä eikä työuupumuksessa ole kyse vain pienestä väsymyksestä, joka korjaantuisi kädenkäänteessä. Väsymyksen ohella voidaan puhua esimerkiksi hermoston hälytystilasta, unettomuudesta, muistiongelmista ja aivosumusta sekä sydämen rytmihäiriöistä ja suolistovaivoista. Mielestäni työuupumus sanana on jollain tapaa liian kiltti ja kaunisteleva, se jättää kertomatta kaiken sen, mitä liiallinen stressi ja suuri kuormitustila saa ihmisessä aikaan. Työuupumus ja sen aiheuttama työstressi voi nimittäin ajaa ihmisen hyvinkin syviin vesiin: vakavaksi eskaloituneena voidaan todellisuudessa puhua elämästä ja kuolemasta. Myös toipumisen tie saattaa olla kivinen ja vaatia paitsi aikaa, johon voi muuten suhteellisesti mennä enemmän kuin varsinaiseen uupumiseen meni aikaa, myös erilaisia korjausliikkeitä kuten terapiaa , alan vaihtoa ja

Summatakseni hieman aikaisempia kirjoituksia yhteen, esitän seuraavaksi kymmenen kohdan listauksen, josta käy ilmi pääsyyt sairastumiselleni työuupumukseen. 1. Huono johtaminen 2022 Suomi Areenassa keskusteltiin työssä jaksamisesta ja  mielenterveydestä. Olin keskustelijoiden kanssa  yhtämielinen siitä, että työnantajalla ja esimiestyöllä on merkittävä rooli työhyvinvoinnillisissa asioissa. Tiedän, että huono johtaminen on käsitteenä hyvin epämääräinen ja likimain kaikki työpaikan ongelmat voidaan sanoa johtuvan huonosta johtamisesta . Kohdallani esimiestyö kuitenkin yksiselitteisesti oli puutteellista ja johtamistapana käytetty mikromanagerointi heikensi työnimun kokemuksia verrattain tehokkaasti. Pikkutarkka puuttuminen kaikkeen tekemiseen heikensi ammatillista itseluottamusta, vähensi luovaa ongelmanratkaisukykyä ja söi oma-aloitteisuutta. Esimies jätti toistuvasti puuttumatta pyyntöihini vähentää kasvanutta työmäärää eikä hänelle uskaltanut antaa palautetta asiasta. Tämä kertoo

Se, että sain lääketieteellisen diagnoosin, ei vielä muuttanut tilannettani ulkoisesti mitenkään: työpaikalla tästä kaikesta oltiin pimennossa. Siellä elettiin käsityksessä, että lomaani on vielä viikon verran jäljellä ja, että tämän jälkeen palaan toimistolle. Siellä ei tiedetty mitään siitä, että olin takaisin Suomessa, saati siitä, että olin romahtanut henkisesti. Pelkkä ajatuskin työpaikalle ilmoittamisesta sai minut valtavan ahdistuneeksi ja stressin valtaan. Olisi tehnyt mieli vain olla kertomatta, heittää tietokone ja puhelin pois ja kadota maan alle. Jättäisin ilmoittamatta enkä palaisi töihin, kyllä ihmettely varmasti jonkin ajan kuluttua loppuisi . Alunperinhän ( luikkiessani vähin äänin häntä koipien välissä Aasiasta takaisin Suomeen ) olin ajatellut vain irtisanoutuvani. Lähetän sähköpostin ja totean, että minä lopetan. End of story . Nyt minulla oli kuitenkin puolentoista kuukauden sairaslomatodistus käsissäni, mitä voisin hyvin hyödyntää. Työsuhdettani olisi jäljellä enää