Elämää Uupuneen Silmin

Työsuhdettani väritti alusta loppuun tietynlainen pimennys tavanomaisista työsuhteeseen liittyvistä käytännön asioista. En tiennyt vuosilomiin tai sairaspoissaoloihin liittyvistä käytännöistä, en tiennyt, missä kaikissa ”alustoissa” poissaoloista ilmoitetaan, eikä minulla ollut esimiehen lisäksi osoitettu mitään selkeätä tahoa, johon olla ongelmatilanteessa yhteydessä. Koska työtahti oli kova, nämä asiat jäivät toissijaisiksi. Minulla ei yksinkertaisesti ollut aikaa tai energiaa selvitystyöhön. Peräänkuulutankin organisaation vastuuta tällaisista käytännöistä, sillä näiden selvittäminen ei voi olla vain työntekijän kontolla kuten omassa tapauksessani. Toisin kuin ajattelin, tilanne ei myöskään korjaantunut etätöistä lähitöihin siirryttäessä. Lähitöissä aloittaminenhan olisi ollut oiva tilaisuus esimiehenkin kerrata (tai tuoda esiin ensimmäistä kertaa) tämänkaltaisia käytännön asioita. Näin ei kuitenkaan käynyt. On mahdollista, että esimies ei tuonut esiin tällaisia asioita siksi, ett

Viimein koitti päivä, jolloin siirryin lähitöihin ja aloitin työskentelyn työpaikalla, toimistosta käsin. Muistan jännittäneeni toimistolle menoa ja tuntui samalta kuin se olisi ensimmäinen työpäiväni uudessa työpaikassa. Mieleni tuntui unohtaneen sen, että todellisuudessahan olin jo puoli vuotta paiskinut töitä kotoa käsin. Työpaikalta käsin työskentely oli uutta, työtehtävät ei. Minulle oli tärkeää antaa itsestäni hyvä ”ensivaikutelma”. Olin jäänyt etätyön myötä pitkälti ulkopuoliseksi työyhteisössä, joten näin lähitöihin siirtymisen hyvänä väylänä muuttaa tilanne. Halusin kuulua osaksi porukkaa ja koin tärkeäksi sen, että minusta pidettäisiin ja minut nähtäisiin asiantuntevana. Tilanne on tässä kohtaa kuitenkin ollut se, että olen kokenut oloni hyvin väsyneeksi ja motivaationi työtä kohtaan oli jo pidemmän aikaa ollut huimassa syöksykierteessä. En enää pitänyt tekemisiäni lainkaan merkityksellisenä ja jollain tapaa häpesin sitä, että koin olotilani niin huonoksi. Pelkäsin, että an

Siirtyminen etätöistä kohti lähitöitä tapahtui kuusi kuukautta tehtävässä aloittamisen jälkeen. Lähtöjärjestelyt oli viimein saatu valmiiksi, hyvästelin Suomen ja nousin charterlennolle kohti Aasiaa. Muistan päällimmäisen olotilani olleen odottavainen: odotin työpaikalle pääsyä ja sitä, minkälaiseksi kokisin tiimin dynamiikan paikan päällä. En pannut pahakseni sitäkään, että lähtiessäni Suomi kylpi pimeydessä ja loskassa, sääolot kohteessa taas olivat aurinkoiset ja vähäsateiset. Jollain tapaa myös luotin siihen, että työtehtävät helpottuisivat ja vähenisivät, ja esimiehen kanssa tapahtuva vuorovaikutus sutviintuisi toimivammaksi. Satunnaiset epäilyksen tunteeni kuittasin jännityksen piikkiin ja tuudittauduin sillä ajatuksella, että työsuhteeni oli puolessa välissä vuoden määräaikaisuuttani. Puoli vuotta takana, puoli vuotta edessä. En myöskään ollut pitänyt lomia lainkaan, joten käytännössä työsuhdettani olisi jäljellä viitisen kuukautta. Ajattelinkin, että viisi kuukautta on sen verr