Elämää Uupuneen Silmin

Aloitin Kelan tukeman kuntoutuspsykoterapian noin puoli vuotta sen jälkeen, kun sairastuttanut työsuhde oli tullut päätökseensä. Olin saanut yli kolme kuukautta kestäneestä julkisen puolen hoitokontaktistani terapiaa puoltavan B-lausunnon psykiatrilta, ja lausunnon turvin aloin etsimään itselleni sopivinta yksilöpsykoterapeuttia. Tehtävä ei ollut helpoimmasta päästä, sillä palveluntarjoajien lista oli pitkä ja terapiasuuntaukset minulle tuntemattomia. En tiennyt psykoterapiasta juuri mitään etukäteen, joten lähdin aika lailla sokkona kontaktoimaan potentiaalisia terapeutteja sähköpostitse Kelan tarjoamalta palveluntuottajien rekisteristä. Lähetin kymmeniä sähköposteja, joihin valtaosa saamistani vastauksista olivat kielteisiä, useimmilla ei ollut tilaa uudelle asiakkaalle. Tämä on ymmärtääkseni tilanne useimmilla paikkakunnilla ja yleisesti psykoterapialle on enemmän kysyntää kuin mitä tarjontaa on. Psykoterapiasuuntausten viidakossa Psykoterapiasuuntauksia on erilaisia ja itselle

Työuupumuksesta toipumiseni pääsi lähtemään kunnolla käyntiin siinä vaiheessa, kun sairastuttanut työsuhde oli päättynyt ja minulle oli maksettu viimeiset saatavat. Tässä kohtaa muistutan, että työsuhteeni päättymisen aikaan en ollut terveydenhuollon piirissä työuupumuksen käsittelemiseksi, vaan olin avohuollon potilas psykoosipolin puolella. Tarkemmin asiasta voi lukea kirjoituksestani täällä . Koska hoito ei kohdentunut työuupumukseen, tilanteeni kokonaiskuvan hahmottuminen viivästyi ja jäin pitkälti yksin jaksamiseni kanssa. Sairastuttanut työsuhde oli loppujen lopuksi kestänyt vajaan vuoden verran, joten kaikki oli tapahtunut verrattain nopeasti, enkä oikein päässyt oikein kiinni siihen, miten näin oli päässyt käymään ja, miksi minä olin uupunut. Oloni olikin kuin jyrän alle jäänyt: voimaton ja hämmentynyt. Virheellisesti myös kuvittelin, että toipumiseni olisi nopeaa ja korreloisi työsuhteen pituuden kanssa. Liikunnan lisääminen oli toipumiseni kannalta merkittävässä roolissa.

Kahdessa edellisessä kirjoituksessa olen pohtinut taipumustani miellyttää ja suorittaa, ja nähnyt ne osasyinä sille, miksi sairastuin työuupumukseen. Niin miellyttäminen kuin suorittaminen ovat selviytymiskeinoja ja käyttäytymiseen liittyviä toimintatapoja, ja siten niitä on helpompi tarkastella muutoksen kautta: käyttäytymistä kun on mahdollista muokata. Ne ovat myös jollain tapaa sosiaalisesti hyväksyttyjä toimintatapoja, sillä molemmissa tavoissa on hyötynsä sosiaalisissa tilanteissa esimerkiksi ystävällisyyden ja tuotteliaisuuden näkökulmasta. Tässä kirjoituksessa sen sijaan tarkastelen persoonallisuudenpiirrettäni, jota luonnehtii pysyvyys ja, joka ei sosiaalisissa tilanteissa välttämättä näyttäydy ongelmitta. Introverttiuden myöntäminen ja ymmärtäminen on ollut minulle haastavaa, sillä siihen on kietoutunut suuri määrä työstettäviä asioita häpeän ja ulkopuolisuuden tunteen kokemisen myötä. Se on ollut kuitenkin yksi merkittävimmistä askeleista, joita olen toipumisprosessini edete