Elämää Uupuneen Silmin

Taipumukseni suorittamiseen nosti päätään myös työuupumuksen toipumisprosessissani: aloin suorittamaan toipumistani. Ennen kaikkea tämä näyttäytyi toipumiseni vauhdittamisena ja erinäisten toimien kahmimisena vailla ymmärrystä siitä, miksi tein mitäkin. Halusin päästä back on track mahdollisimman pikaisella aikataululla enkä sallinut itselleni sen hyväksymistä, että prosessi tulisi viemään aikaa. Olin mielestäni epäonnistunut, kun en ollutkaan kuukauden kestäneen levon jäljiltä lähimainkaan samoissa ruumiin- ja sielunvoimissa kuin, mitä olin ollut ennen sairastuttanutta työsuhdetta. Minun pitäisi toipua nopeammin ja, vaikkei minulla ollutkaan vertailukohdetta, jostain syystä olin varma, että toivuin hitaammin ja huonommin kuin muut työuupuneet. Tulevaisuuskin ahdisti – tulenko enää koskaan olemaan entiselläni? Se, että nykyisin tunnistan taipumukseni suorittamiseen, on minulle uutta. Lue kirjoitukseni suorittamisesta täältä . Ensimmäinen ajatukseni työsuhteen päätyttyä ei ollut se,

Työuupumukseen voi liittyä sosiaalista vetäytymistä ja vuorovaikutustilanteiden välttelyä. Usein tämä johtuu siitä, että ihminen on jaksamisensa suhteen jo sen verran äärirajoilla, ettei yksinkertaisesti pysty ottamaan vastaan yhtään enempää kuormitusta ja stressiä. Sosiaaliset vuorovaikutustilanteet kun harvemmin ovat tyystin ennakoitavissa: niihin liittyy aina yllätyksen mahdollisuus niin hyvässä kuin pahassa. Jo itse työuupumus on usein lähtöisin nimenomaan työyhteisön toimimattomista ihmissuhteista ja vuorovaikutustavoista, joten uupunut saattaa tiedostamattomastikin yleistää ihmissuhteiden ongelmallisuuden koskemaan myös esimerkiksi omia ystävyyssuhteita. Vaikkei ongelmia ennen uupumista olisi ollutkaan. Keskitynkin tässä kirjoituksessa juuri työyhteisön ulkopuolisiin ihmissuhteisiin. Ei ole epäselvää, etteikö työuupumukseni vaikuttanut näihin suhteisiin negatiivisesti. Uupumus verottaa sosiaalisten tapaamisten määriä Työuupumus yksiselitteisesti verotti minun sosiaalista ener

Aloitin Kelan tukeman kuntoutuspsykoterapian noin puoli vuotta sen jälkeen, kun sairastuttanut työsuhde oli tullut päätökseensä. Olin saanut yli kolme kuukautta kestäneestä julkisen puolen hoitokontaktistani terapiaa puoltavan B-lausunnon psykiatrilta, ja lausunnon turvin aloin etsimään itselleni sopivinta yksilöpsykoterapeuttia. Tehtävä ei ollut helpoimmasta päästä, sillä palveluntarjoajien lista oli pitkä ja terapiasuuntaukset minulle tuntemattomia. En tiennyt psykoterapiasta juuri mitään etukäteen, joten lähdin aika lailla sokkona kontaktoimaan potentiaalisia terapeutteja sähköpostitse Kelan tarjoamalta palveluntuottajien rekisteristä. Lähetin kymmeniä sähköposteja, joihin valtaosa saamistani vastauksista olivat kielteisiä, useimmilla ei ollut tilaa uudelle asiakkaalle. Tämä on ymmärtääkseni tilanne useimmilla paikkakunnilla ja yleisesti psykoterapialle on enemmän kysyntää kuin mitä tarjontaa on. Psykoterapiasuuntausten viidakossa Psykoterapiasuuntauksia on erilaisia ja itselle

Työuupumuksesta toipumiseni pääsi lähtemään kunnolla käyntiin siinä vaiheessa, kun sairastuttanut työsuhde oli päättynyt ja minulle oli maksettu viimeiset saatavat. Tässä kohtaa muistutan, että työsuhteeni päättymisen aikaan en ollut terveydenhuollon piirissä työuupumuksen käsittelemiseksi, vaan olin avohuollon potilas psykoosipolin puolella. Tarkemmin asiasta voi lukea kirjoituksestani täällä . Koska hoito ei kohdentunut työuupumukseen, tilanteeni kokonaiskuvan hahmottuminen viivästyi ja jäin pitkälti yksin jaksamiseni kanssa. Sairastuttanut työsuhde oli loppujen lopuksi kestänyt vajaan vuoden verran, joten kaikki oli tapahtunut verrattain nopeasti, enkä oikein päässyt oikein kiinni siihen, miten näin oli päässyt käymään ja, miksi minä olin uupunut. Oloni olikin kuin jyrän alle jäänyt: voimaton ja hämmentynyt. Virheellisesti myös kuvittelin, että toipumiseni olisi nopeaa ja korreloisi työsuhteen pituuden kanssa. Liikunnan lisääminen oli toipumiseni kannalta merkittävässä roolissa.

Kahdessa edellisessä kirjoituksessa olen pohtinut taipumustani miellyttää ja suorittaa, ja nähnyt ne osasyinä sille, miksi sairastuin työuupumukseen. Niin miellyttäminen kuin suorittaminen ovat selviytymiskeinoja ja käyttäytymiseen liittyviä toimintatapoja, ja siten niitä on helpompi tarkastella muutoksen kautta: käyttäytymistä kun on mahdollista muokata. Ne ovat myös jollain tapaa sosiaalisesti hyväksyttyjä toimintatapoja, sillä molemmissa tavoissa on hyötynsä sosiaalisissa tilanteissa esimerkiksi ystävällisyyden ja tuotteliaisuuden näkökulmasta. Tässä kirjoituksessa sen sijaan tarkastelen persoonallisuudenpiirrettäni, jota luonnehtii pysyvyys ja, joka ei sosiaalisissa tilanteissa välttämättä näyttäydy ongelmitta. Introverttiuden myöntäminen ja ymmärtäminen on ollut minulle haastavaa, sillä siihen on kietoutunut suuri määrä työstettäviä asioita häpeän ja ulkopuolisuuden tunteen kokemisen myötä. Se on ollut kuitenkin yksi merkittävimmistä askeleista, joita olen toipumisprosessini edete