Vastavalmistuneet & työelämä

Koulunpenkiltä työelämään siirtyminen on merkittävä vaihe elämässä ja se sisältää paljon erilaisia mahdollisuuksia ja kompastuskiviä. Oma työelämään siirtymiseni maisteriksi valmistumisen jälkeen ei sujunut kuin strömsössä ja työuupumukseen sairastuttanut työ oli ensimmäinen varsinainen oman alan työni. Väitänkin, että juuri tämä siirtymävaihe on erityisen riskialtista aikaa sairastua erilaisiin työperäisiin sairauksiin kuten blogissanikin keskiössä olevaan työuupumukseen. Siirtymävaihetta voi ajatella tietynalaisena välitilana, ja työelämään siirryttäessä tämä näyttäytyy siten, ettei henkilö ole enää opinlahkon tukiverkoston piirissä eikä hän oikein ole vielä kiinni työyhteisössä tai organisaation tuen alaisuudessa. Tilanne voi olla varsin kuormittava ja tulevaisuus näyttäytyä epätietoisuuden värittämänä. Tarkastelen siksi joitakin tekijöitä, joilla siirtymää voitaisiin helpottaa ja nostan esiin asioita, joita myös minun olisi ollut hyvä etukäteen tietää työelämästä. Lähestyn aihetta erityisesti korkeakoulusta valmistuneiden näkökulmasta, mutta tietyin varauksin asioita voinee soveltaa myös laajemmin. Koska keskityn tähän näkökulmaan, en sen suuremmin puhu organisaatioiden vastuusta. Sanomattakin on selvää, että myös sitä tarvitaan — ei sujuva siirtymä tapahdu vain yksilön tahdonvoimalla, vaan mukaan tarvitaan toimia organisaatioiden tahoilta.

Olen aikaisemminkin kirjoittanut mm. työuupumusten yhteisöllisestä roolista ja työyhteisön ulkopuolisuudesta, jotka tukevat ja liippaavat läheltä tämänkin kirjoituksen aihetta. Suosittelen lukemaan ne alkajaisiksi.

Korkeakoulut & työelämä

On hyvä huomata, että korkeakouluilla on intresseissään vastata työelämän tarpeisiin. Korkeakoulujen aloituspaikkoja lisätään ja vähennetään työelämän tarpeiden mukaisesti ja koulutussisältöjä muokataan ajantasaisiksi aika ajoin. Opintoihin usein kuuluu osana erilaisia työharjoitteluja ja opinnäytetöitä tehdään yhä enemmän työelämän tilauksesta. Suomessa koulutus on maksutonta ja, vaikka se olisikin maksullista, niin ei ole kenenkään etujen mukaista, että kouluista valmistuneiden osaaminen ei vastaisi työelämän vaateita ja suuriosa päätyisi suorilta käsin työvoiman ulkopuolelle osaamattomuuden takia. Voidaan tosin miettiä sitäkin, minkälaisen oletuksen ilmainen koulutus kätkee sisäänsä. Jääkö henkilö tällöin ikään kuin kiitollisuudenvelkaan ja odotukseen siitä, että saadut opit maksetaan verorahoin takaisin? Loppu viimein ketään ei vain huvin vuoksi kouluteta, vaan koulutuksiin sisältyy aina odote siitä, että opit saadaan työelämään tuottamaan hedelmää.

Tätä taustaa vasten on hyvin luonnollista se, että työelämästä puhuttiin hyvin positiivissävytteisesti ja minulla jäi yliopistoajoilta työelämästä varsin ruusuinen kuva. Työelämästä luotiin mielikuvaa mahdollisuuksien kenttänä, jota me tulevat asiantuntijat ja osaajat olisimme osaltamme luomassa. Opiskelimme työelämää varten ja jo opintojen aikana oli hyvä saada selvyys sille, minkälaista uraa lähtisi valmistumisen jälkeen havittelemaan. Meitä myös patisteltiin laittamaan jalkaa työelämän oven väliin jo opiskeluaikana, kiirehdettiin valmistumaan ajoissa ja muistuteltiin siitä, kuinka tutkinnon vanhenevat.

Odotukset työelämää kohtaan voivat olla
epärealistisen korkeat.

Se, mitä tällä kaikella yritän sanoa, on se, että korkeakoulut luovat tietynlaista kuvaa työelämästä omista intresseistään käsin. Vastaako se tyystin todellisuutta? Ei. Tämä kuitenkin luo opiskelijoille ja tuleville vastavalmistuneille melkoisia paineita ja odotuksia työelämään siirtymiselle. Työelämä voi näyttäytyä liian ongelmattomana ja kiiltokuvamaisena, ja piiloviesti tällaisessa lähestymistavassa on se, että henkilössä itsessään olisi vikaa, mikäli ei viihdy työelämässä tai mikäli ongelmia ilmenee. Pettymys työelämän todellisuudesta voikin siten kääntyä pettymykseksi itseä kohtaan. Opiskeluaikoina olisi hyvä entistä enemmän tuoda esiin myös työelämän varjopuolia ja työuran rakentamiseen liittyvää kipuilua.

Yhtälailla paineita luovat samanaikaisesti valmistuneet opiskelijakollegat, jotka astuvat rinnakkain työelämään ja, jotka päätyvät samoille ja eri puolille oman alan työpaikkoja. Tästä myöhästyminen tai eri tahtiin toimiminen voi tarkoittaa polkujen eriytymistä ja sen tiedostamista, että muut onnistuivat, mutta minä en. Vastavalmistuneilla voikin olla niskassaan kollektiiviset odotukset onnistuneesta työelämään siirtymisestä ja varsin epärealistinen kuva siitä, mitä tuleman mahdollisesti pitää.

Aikuisten päiväkoti

On kiistatonta, että opiskelumaailma eroaa työmaailmasta hyvinkin paljon. Opiskeluvuodet kuluvat usein hyvin samankaltaisten ihmisten ympäröimänä, missä samanikäisyys ja samankaltaiset ajatusrakennelmat hallitsevat opiskelijoiden arkea. Elämäntilanteet ja -tavoitteet ovat yhteneviä eikä hierarkioita juurikaan ole tai jos onkin, ovat ne hyvin maltillisia. Opiskeltavaa riittää ja, vaikka tekemistä voi paikoitellen olla ruuhkaksi asti, on toiminta suhteellisen selkeää: esimerkiksi opintosuoritusten tarvittavat vuosimäärät ja kurssien suoritusjärjestykset luovat tälle raaminsa. Opiskeluvuodet voivatkin olla elämän parasta aikaa, joita muistellaan läpi elämän. Kaikille näin ei tietystikään ole, vaan vuodet ovat hyvin voineet olla täynnä kiperiä kokemuksia, opiskelustressiä ja toivetta paremmasta.

Valmistumisen myötä edessä siintää joka tapauksessa muutos ja useimmiten se näyttäytyy juuri työelämään siirtymisenä. Tällöin työelämän erilaisuus suhteessa aikaisempiin opiskelukokemuksiin voi päästä yllättämään. Hierarkioiden arkipäiväisyys, ihmisten heterogeenisyys ja lukuisat tavat toimia ovat yksiä työelämän ominaispiirteitä ja voivat viedä aikaa tottua. Vastavalmistuneena työhön usein suhtaudutaan motivoituneesti ja pärjäämisen ja näyttämisen halu voivat olla korostuneita, milloin voi olla hankala ymmärtää työntekijää, joka on tällaisen vastakohta ja on vain töissä täällä. Työelämä vaatiikin aikaisempaa enemmän erilaisten ihmisten kanssa toimeen tulemista, neuvottelutaitoja ja sietokyvyn venyttämistä. Organisaatiosta riippuen suhtautuminen uuteen tulokkaaseen voi myös vaihdella: jotkut muistavat vinkata talon tavoista, toiset pelkäävät uuden vievän työt ja osa epäilee tämän osaamista. Vastaanotto ei aina ole myönteinen tai tervetuloa toivottava, ja voi ottaa aikaa sopeutua osaksi yhteisöä. Myös kilpailullisuus, suorituskeskeisyys ja suosiminen voivat tulla uutena asiana sellaiselle vastavalmistuneelle, joka ei vielä suhtaudu työelämään aikuisten päiväkotina.

Tarkoitukseni ei ole pelotella, vaan tuoda mukaan realismia korkeakoulujen syöttämän ruusuisen kuvan rinnalle. On toki niinkin, että työelämässä piilee lukuisia erilaisia mahdollisuuksia. Siinä missä opiskelut ovat sujuneet pitkälti yhdenmukaisesti, ennalta määrätyn kaavan mukaisesti, työelämässä on mahdollista löytää ja hyödyntää juuri itselle ominaisimpia tapoja toimia. Esimerkiksi esiintymisestä nauttiva tekijä on todennäköisesti enemmän liekeissä ihmisten keskellä minglailemassa kuin kirjoittamassa yksin esseitä. Työelämästä löytyy opintoja kattavammin vaihtoehtoja ja liikkumatilaa. Toki omien vahvuuksien ja mielenkiinnon kohteiden löytäminen vie aikaa ja hyödyntäminen voi vaatia työn uudelleenjärjestelyä ja vuorovaikutusta organisaation kanssa.

Palautteen merkitys

Palautteen saaminen omista tekemisistään on
ensiarvoisen tärkeää.

Siirtymä koulunpenkiltä työelämään pitää sisällään kosolti paineita, odotuksia, onnistumisia ja pettymyksiä, uuden oppimista ja vanhasta luopumista, niin ei mielestäni ole lainkaan ihme, että vastavalmistunut voi kokea jo pelkästään tämän hyvin kuormittavana. Riittämättömyyden tunteet ja epävarmuus omasta osaamisesta ja tekemisestä ovat varmasti jossain määrin läsnä likimain jokaisen alkutaipaleella. Siksi rakentavan ja positiivisen palautteen merkitystä ei voi tarpeeksi korostaa. Palautteen avulla tekemiselle saadaan vahvistusta ja sitä voidaan muokata haluttuun suuntaan eikä sen yhteyttä ammatillisen itsetunnon rakentumiselle tule vähätellä. Varmasti jokainen haluaa joskus kehuja ja uskon näiden olevan erityisen suuressa roolissa uransa alkutaipeilla oleville. Opinnoissa kun on toistuvasti saanut joko sanallista tai numeraalista palautetta kaikista suorituksistaan, joten voi olla hyvin hämmentävää löytää itsensä työpaikasta, jossa ei ole minkäänlaista palautetta tarjolla. Hyvän johdon alaisuudessa apua ja palautetta saa pyytämättä, mutta mikäli näin ei ole, työntekijän olisi hyvä pyytää palautetta tekemisistään säännöllisesti. Jos palautetta ei ole mahdollista saada tai se on aina negatiivista ilman kunnollista syytä, harkitsisin vakavasti työpaikan vaihtoa. Pidemmän päälle on nimittäin hyvin kuormittavaa elää epätietoisuudessa siitä, onko ammatillinen tekemiseni riittävää tai, teenkö asioita oikein. Lisää työyhteisöön sitouttamisen teemasta täällä.

Aukot CV:ssä maailmanloppu?

Minä sain työuupumuksen muutama vuosi valmistumisen jälkeen, joten tiedän, miltä tuntuu, kun siirtymä työelämään ei menekään niin kuin piti. Toipuminen ei todellakaan käynyt käden käänteessä ja luonnollisesti minulle muodostui tämän myötä aukkoja ansioluettelooni. Tosin eivät nämä aukot olleet minulla päällimmäisenä mielessä siinä vaiheessa, kun ymmärsin terveyteni romahtaneen. Suhtaudun melko kriittisesti yliopistoaikananikin paasattuun ajatustapaan, jonka mukaan aukot CV:ssä olisivat maailmanloppu. Aukot viestisivät työnantajille, että olen laiska, huono ja tyhmä. Mitä henkilö on noiden parin vuoden aikana tehnyt, kun ei ole CV:n mukaan ollut töissä tai koulussa, lusmuillut vain? Eheä CV päinvastaisesti kertoisi, että henkilö on toiminut niin kuin pitääkin ja siihen saatetaan herkemmin liittää positiivisia adjektiiveja kuten luotettavuutta ja parempaa aikaansaavuutta. Toki ymmärrän, että pidemmät ajanjaksot ilman minkäänlaista ammatillista jälkeä voivat viestiä työnantajille työnhakutilanteissa epäselvyyksiä ja epäluuloisuutta, mutta näkisin, että tämän kaltaisista asioista on mahdollista keskustella. Voi esimerkiksi käydä ilmi, että henkilö on aukkojen aikaan tehnyt asioita, joista myös mahdollisessa työssä olisi hyötyä. Asiat harvoin ovat tyystin mustavalkoisia.

Mitä minä sitten olen näiden aukkojen aikana tehnyt? Mainitakseni tässä nyt vain osan, niin olen toipunut vakavasta henkisestä romahduksesta, tehnyt isoja elämänmuutoksia esimerkiksi alkoholin käytön lopettamisen muodossa, olen läpikäynyt mennyttä elämääni ja tehnyt valtavasti psyykkistä työtä, järjestellyt ihmissuhteitani ja asettanut rajoja sekä olen tehnyt arvotyöskentelyä ja selvitellyt, mitä ja miten haluan jatkossa työelämässä toimia. Työelämän näkökulmasta kenties merkityksettömiä toimia ja jonninjoutavaa ajanhukkausta, mutta oman elämäni jatkuvuuden kannalta välttämättömyyksiä ja asioita, joita ei voi mitata rahassa tai ammatillisessa pätevyydessä. Olen varmasti kasvanut ja oppinut näiden aukkojen aikana paljon enemmän, mitä olisin tehnyt yhtään minkään työnantajan palveluksen alaisena. Siksi en enää suoranaisesti osta ulkopuoleltani tulevaa sanomaa siitä, että aukot CV:ssä olisivat vain ja ainoastaan huono asia. Tiedän itse paremmin.

Aina ei voi onnistua

Minulla oli vastavalmistuneena turhankin korostunut epäonnistumisen pelko ja olin valmis tekemään liian paljon onnistumisten eteen. Pelkäsin, etten riitä enkä osaa, olin rajaton ja valmis joustamaan liiaksi oman hyvinvointini kustannuksella. Uskon tämän olevan varsin tavanomaista vastavalmistuneiden keskuudessa, jossa virheitä ja vääriä valintoja pelätään. Väitän kuitenkin, että juuri vastoinkäymiset mahdollistavat kasvun, väärät valinnat saavat meidän näkemään, mitä todellisuudessa haluamme ja niinkin kliseistä kuin se onkin, virheistä oppii. Siksi en lähtisi liiaksi pelkäämään virheitä tai mutkia matkassa. Työelämään siirtyminen ei ole kaikille helppoa eikä sen tarvitsekaan olla, ei myöskään ole yhtä oikeaa tapaa tätä siirtymää tehdä.

Vaikka työuran alku olisi karikkoinen, se ei
tarkoita, että niin tulisi myös jatkossa olemaan.

Uskon myös, ettei varsinaisia vääriä valintoja olekaan, vaan asiat tapahtuvat syystä ja usein yksi asia johtaa toiseen. Se mitä minä pidin unelmatyöpaikkana hiljattain valmistumiseni jälkeen näyttäytyy minulle tänä päivänä tyystin päinvastaisena. En enää tänä päivänä halua samoja asioita, mitä vastavalmistuneena halusin ja uskon tämän kirkastumisen tapahtuneen senkin myötä, että kokemani vastoinkäymiset saivat minut tarkentamaan ammatillista suuntaani aiempaa kestävämmälle tolalle. Sen sijaan, että olisin vain hakenut summamutikassa mitä tahansa töitä, jouduin tarkemmin miettimään sitä, mikä soveltuu minulle ja, minkälainen työ olisi minulle hyväksi. Olenkin tätä nykyä paremmin perillä ja tarkempi siitä, mitä ja miten vastaisuudessa toimin työelämässä. Vaikka työuupumus näyttäytyi minulle alkuun hyvin suurena henkilökohtaisena epäonnistumisena, en vaihtaisi kokemaani pois enkä oikeastaan pidä sitä enää epäonnistumisena. Se oli minulle tarpeellinen oppikokemus ja tapahtui pitkälti minusta riippumattomista syistä.

Vastavalmistuneena on myös hyvä muistaa se, että jokaisen työura muotoutuu omanlaiseksi ja muihin vertailemisesta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Työuran luominen vie aikaa eikä kukaan ole seppä syntyessä. Vaikka olisi opiskellut vuosia, työelämään siirtyminen vaatii valmiutta uuden oppimiseen ja oman osaamisen muokkaamiseen. Samaten omat ammatilliset rajat muodostuvat työn ohessa eikä itseä tule liiaksi syyttää siitä, jos ei heti tunnista sitä, missä omat rajat menevät. Pidän myös tärkeänä muistaa sen, ettei sekään ole epäonnistumista, mikäli tekee koulutusta vastaamattomia töitä. On mukava löytää ”oman alan töitä” ja tehdä koulutusta vastaavia tehtäviä, mutta poikkeamat tästä ovat mahdollisia ja se on täysin ok.

Toivoa on

Vaikka olen edellä käynyt läpi asioita jossain määrin negaation kautta, on hyvä muistaa, että työelämä on varsin laaja käsite, se pitää laidasta laitaan erilaisia organisaatioita ja sitäkin enemmän erilaisia tekijöitä. Vaikka varautuisi pahimpaan, ei kannata unohtaa sitä, miten paljon hyvää työelämässä on ja, miten se tarjoaa suurelle osalle ihmisiä kanavan itsensä toteuttamiselle ja yhteisön sisällä toimimiselle. Koska jokainen yksilö ja jokainen organisaatio on erilainen, ei työelämään siirtymiseen ole mitään yksittäistä kaavaa tai yhtä ainutta toimintatapaa. Eikä siirtymä työelämään tuota kaikille suurempia eksistentialistisia kriisejä ja hyvä niin!

Toivotan jokaiselle vastavalmistuneelle sujuvia siirtymiä kohti työelämää!

Asioita, joita pitäisin mielessä valmistututtuani:

• En voi tietää kaikkea heti ja sallin itselleni sen, että uuden oppiminen vie aikaa.
• Olen avoin uudelle!
• Vertaileminen ei kannata eikä avun pyytäminen ole heikkoutta.
• Ymmärrän erilaisuutta, mutta asetan rajat sille, miten minua saa kohdella.
• Elämässä on muutakin kuin työ.
• Vaihtamalla voi parantua.
• Minä riitän!