Tekstit

Näytetään tunnisteella ihmissuhteet merkityt tekstit.

Lapsuuden traumoja

Kuva
Uuden vuoden kunniaksi alan hieman läpikäydä lapsuudessa kokemiani traumoja. Harkitsin pitkään haluanko tuoda näitä esiin, sillä blogini keskittyy uupumuskokemukseeni enkä tahdo väittää, että menneisyyden painolasti aiheuttaisi kenellekään työuupumusta. Siksi korostan heti alkuun, että kyseenalaiset työolot kuten huono johtaminen, myrkyllinen työilmapiiri ja epäselvyydet työnkuvassa ovat isoimmassa roolissa sille, että kuka tahansa voi saada burnoutin. Omalla kohdallani ei ole epäselvyyttä siinä, että työuupumukseni johtui terveydelleni vahingollisesta työsuhteesta, ja uskon, että erilaisellakin menneisyydellä varustettuna olisin ajan saatossa samaisessa työsuhteessa uupunut. Minun tapauksessani menneet kokemukseni voivat kuitenkin olla selittäviä tekijöitä sille, miksi reagoin niin voimakkaasti tietynlaisiin asioihin ja, miksi uupumukseni eskaloitui niinkin vakavaksi. Voi myös olla, ettei niillä ole mitään tekemistä uupumukseni kanssa. Lapsuus sitä ja tätä Oman elämänhistorian tu

Alkoholin lopettamisen hyödyt

Kuva
Isojen elämänmuutosten keskellä on ajoittain  hyvä pysähtyä ja tarkastella jo kuljettua matkaa. Alkoholin käytön lopettamisesta on seurannut minulle valtavasti erilaisia psyykkisiä, fyysisiä ja sosiaalisia hyötyjä, joista suuriosa on tullut minulle positiivisena yllätyksenä. En tiennyt lopettaessani, miten kokonaisvaltaisen muutoksen alkoholittomuus minussa käynnistäisi. Nykyisin pidän oikeastaan hyvin yllättävänä sitä, miten niinkin yksinkertaiselta tuntuvan asian toteuttaminen kuin olla juomatta alkoholia , on tuonut elämääni niin paljon uutta. Voisin  nimittäin sanoa yhtään liioittelematta, että koko elämäni on alkoholittomuuden myötä muuttunut. Muistutan myös, että olen alkoholin käytön lopettamisen ohella ollut työuupumuksesta aiheutuneessa toipumisprosessissa, jonka  seuranneista positiivisista muutoksista olen kirjoittanut  täällä . En voi siten täydellä varmuudella eritellä, mikä asia on seurausta mistäkin. Tekemäni listaus alkoholin lopettamisen hyödyistä perustuu omaan arvioo

Ihmissuhteet vähenivät alkoholittomuuden myötä

Kuva
Kirjoitin viimeksi alkoholin käytön lopettamisen helppoudesta ja lupailin omaa tekstiä sen vaikutuksista ihmissuhteilleni. Olen nyt tosiaan ollut reilu pari vuotta alkoholittomalla linjalla ja näiden vuosien aikana ihmissuhteissani on tapahtunut paljon – paljon enemmän, mitä olisin voinut etukäteen aavistaakaan. Minulle alkoholin käytössä keskeistä oli sosiaalisuus ja siten juomattomuudesta on seurannut erilaisia muutoksia juuri ihmissuhteiden rintamalla. Alkoholittomalle linjalle siirtyminen on näyttänyt minulle kirkkaasti toteen sanoman siitä, kuinka ystävyyssuhteet todella punnitaan vaikeina aikoina. Olen kirjoittanut aikaisemmin ihmissuhteista ja niiden muutoksista työuupumuksen näkökulmasta ja, vaikka alkoholin lopettaminen on jossain määrin tuonut teemaan omanlaisiaan piirteitä, on näissä paljon päällekkäisyyksiä. Täysi eronteko lienee mahdotonta siksikin, että työuupumuksen toipumisprosessini osui ajallisesti samoihin aikoihin alkoholin käytön lopettamisen kanssa. Pyrin täss

Oliko alkoholin käytön lopettaminen helppoa?

Kuva
Lopetin alkoholin käytön aika lailla cold turkey, kerrasta poikki taktiikalla. Lopettamispäätöstäni oli edeltänyt kymmenen vuoden mittaiset bileet ja lopullisen stopin aiheuttanut työuupumus.   Lopettamisen kypsyttely vei minulta joitakin aikoja ja tätä aikaa sävytti erilaiset huolet ja pelot muun muassa siitä huononisiko elämänlaatuni lopettamisen mukana, tulisiko elämästäni kaikkea muuta kuin hauskaa ja kaikkoaisivatko ihmiset ympäriltäni. Kuitenkin se päätöksen hetki, jolloin sinetöin lopettamisen itselleni, oli tyystin vapaa huolista ja peloista –  minä lopetan alkoholin käytön! Tunsin valtavaa vapauden huumaa ja ennen kuulumattoman suurta luottamusta itseäni kohtaan, enkä epäillyt hetkeäkään päätöksen oikeutta tai sitä, ettenkö pystyisi siihen. Pääni oli lopettamisen oivalluksesta niin kirkas ja selkeä, että sitä voisi kuvailla jonkin sortin ihmeenä. En ole vastaavaa kokenut tuota ennen enkä enää sen jälkeen. Hetki on myös jäänyt mieleeni varsin selkeäni ja olen siihen usein pa

2/2 Vuosikymmen alkoholisuhdetta: märät opiskeluvuodet

Kuva
Jatkoa edellisen kirjoituksen kesken jääneeseen minun ja kuningas alkoholin kymmenvuotisen historian tarkasteluun. Jäin tosiaan tilanteeseen, jossa nuoruusvuoteni alkoivat olla takanapäin, itsenäistyin, muutin uudelle paikkakunnalle opiskelupaikan perässä ja aloitin korkeakouluopinnot. Alkujaan olin ajatellut elämäntilanteeni muutoksen rauhoittavan bilettäjä-minääni, mutta aivan näinhän asia ei mennyt: opiskeluvuosien aikana juhliminen ja juominen saivat oikeastaan vain uuden vaihteen päälle. Opiskelijabileitä joka lähtöön Opiskeluvuosien aikana alkoholinkäyttöni lisääntyi. Opintojen aloitusvaiheessa minulle oli tärkeää päästä osaksi opiskelijayhteisöä ja saada uusia ystäviä. En ollut lainkaan huolissani siitä, miten opintoni lähtisivät rullaamaan, vaan pelkäsin ennen kaikkea sitä, että jäisin yksin ja olisin tyystin ilman ystäviä uudessa, vieraassa ympäristössä. Siksi ravasin ensimmäisinä kuukausina lähestulkoon kaikissa eri tutustumistapahtumissa ja käytin tilaisuuden hyväksi a